Kanta-Hämeen lintusyksy 2006

Kanta-Hämeen lintusyksy 2006

Vuoden 2006 syysmuutto jäi monin tavoin aikakirjoihin Kanta-Hämeessä. Kurkimuutto oli ennätyksellistä, mutta erityisesti hanhimuutto jäi mieliin.

Ilkka Hakala

Lepäileviä vesilintuja nähtiin ennätyksellisen runsaasti, vaikka vesilintumuutto muuten vaikuttikin vaatimattomalta. Kahlaajat olivat jälleen kerran lähes täysin kateissa. Syksy oli pitkä ja lauha, ja syksyn muuttumisen talveksi huomasi lähinnä vain kalenterista. Monen lintulajin muutto venyikin joulukuulle.
Tähän katsaukseen on koottu syksyn viimeiset havainnot kustakin lajista, samoin kuin merkittävimmät esiintymät. Kiinnostavista muuttavista ja vähälukuisista lajeista on pyritty esittämään kaikki ilmoitetut havainnot. Harvinaisuushavainnot esitetään omassa katsauksessaan. Hannu Hellstén kommentoi jälleen ansiokkaasti käsikirjoitusta, mistä parhaat kiitokset.
Havaintojen keruussa siirryttiin uudelle aikakaudelle Birdlifen Tiira-järjestelmän myötä, ja erityisesti monen yleisen lajin ilmoitettujen havaintojen määrä moninkertaistui.

KYHMYJOUTSEN  Cygnus olor
Ilmoituksia neljältä paikalta: Kal Äimäjärvellä havaittiin pitkin syksyä, enimmillään 4.11. jolloin 5ad 4juv p (HH). Lisäksi 15.10. Lam Ormajärvellä 1p (KMY, PMY, IMY), 18.11. alkaen Kal Heinunlahti 1ad p (HH, IHA, JK) sekä 21.11. alkaen Hat Lehijärvi 2ad 3juv p (HSE ym.). Vanajan ja Lehijärven linnut viipyivät paikalla pitkälle uuden vuoden puolelle. Ks. talvikatsaus.

PIKKUJOUTSEN C. columbianus
Nollavuoden jälkeen havaintoja kahdelta alueelta ajalla 8.-27.10., koskien osittain samoja lintuja. Rmk VP:n-Riihiviidan alueella 8.-21.10. lähes päivittäin 2-4 yksilöä, enimmillään 11.10. jolloin 8p (HH, EH, JK, MR ym). Läheisillä Lop Kormun pelloilta enimmillään 12.10. 6 ad p. Syksyn viimeinen 27.10. (MVA). Syksyn yhteismäärä ehkä n. 15 yks.

LAULUJOUTSEN C. cygnus
Jälleen erittäin runsaasti havaintoja, koskien lähinnä lepäileviä lintuja. Määrät alkoivat kasvaa lokakuun alussa: 1.10. Hau Hyömäki 42p (LK), 8.10. Hsj Mommila 45p (EH, HH) ja Lam  Kataloinen 60p (KMY). Lop Kormun pellot vetivät puoleensa myös joutsenia: 13.10. jo 101p ja 15.10. 145p (EH, HH), 27.10. 178p (MVA) ja 29.10. vielä 139p (MVA). Kal Äimäjärvellä 14.10. 69p (J. Kallio), 22.10. 151p (IHA), 29.10. 170p (A.Virnes) ja enimillään 4.11. 179p 171ad, 8juv (HH). Muualta ilmoitettiin enimmillään muutaman kymmenen linnun määriä, mainittakoon 25.11. Lam Ormajärvi-Mainiemi yht. 60p (LLI). Ks. myös talvikatsaus.    

METSÄHANHI Anser fabalis
Yksin tein laskettuna havainnot ilmoitettiin 7.100 metsähanhesta. Kyseessä lienee kaikkien aikojen ennätys alueeltamme. Metsureiden todellista määrää on vaikea arvioida; päällekkäisyydet poistaen päädytään n. 4.000-5.000 hanheen.
Metsähanhimuutto alkoi tavalliseen tapaan syyskuun alussa: 1.9. Hau Kokkala 1SW (LK) ja 6.9. Hat Lahdentaka 27 W (KKS). Ensimmäinen parempi muutto havaittiin 10.9. jolloin Kal Pirttikoski 131m/6a (IHA) ja Hau Hauhonselkä 104m/5a (LK). Muutto jatkui hiljalleen läpi syyskuun, esim. 14.9. Kal Pirttikoski 31m/3a (IHA, H. Slag, H-P Innala) sekä Lop Launonen 18m (MVA) ja Rmk VP 57m/2a (HH, EH). 17.9. Lop Villanokka 24 SW (CC).
Parin hiljaisemman viikon jälkeen alkoi rytinä: hanhien massamuuttopäivänä määritettyjä metsähanhia todettiin kohtalaisen vähän, kuitenkin 30.9. Hat Parola 160 W (PH), Lop Villanokka 110 S (CC) ja Tuu Teuronjärvi 74m/8a (JS) sekä Hat Hattulanselkä 62 SW (JKA), monet sekaparvissa tundrahanhien kanssa.
Lokakuussa lepäileviä metsähanhia tavattiin ennätyksellisen runsaasti eri puolilla aluettamme. Havainnot koskivat yleensä pelloilla muiden hanhien kanssa levähtäneitä ja ruokailleita, yleensä rossicus-muodon lintuja. Valtaosa havainnoista tehtiin alueemme eteläosissa, Riihimäki-Janakkala-Loppi ?alueella. Todettakoon vielä, että linnut vaihtoivat paikkaa varsin aktiivisesti ja jotkut yksilöt viipyivät alueella jopa viikkoja, perustuen havaintoihin rengastetuista linnuista. Seuraavassa suurimpia ilmoitettuja määriä eri paikoilta: 2.10. Jan Heinäjoki 250p (JMV), 4.10. Jan Napiala-Tervakoski 510/2a p (JV, PU, J. Riihimäki, TS),  Lam Mommilanjärvi 100p (HH, EH), sekä Lop Launonen 25p (JV, PU). 5.10. Hat Rietoo n. 250p (HSE, LK), 6.10. Jan Tervakoski jv-puhdistamo n. 50p (JMV), 8.10. Jan Vähikkälä 170p (MVA, EH), Rmk Riihiviita 450p (EH, HH), Lop Launonen 250p (MVA ym.), Hat Rietoo 400p (LK), 9.-10.10. Rmk Riihiviita n. 600p (HH, EH),  
12.10. Lop Kormu vielä n. 500p (HH, EH), tämän jälkeen metsähanhet lähtivät, 13.10. Rmk VP 50p, 21-25.10. Rmk Herajoki+jv-puhdistamo vain 4p (HH, EH). Syksyn viimeiset 26.10. Kal Äimäjärvi 1p (HSE) ja 29.10. Rmk Herajoki 4p (HH).

TUNDRAHANHI A. albifrons
Muutto käynnistyi vauhdilla 30.9.: Kal VK 2.072m/28a (EH, HH, IHA, J. Kallio ym.), Tuu Teuronjärvi 1.977/19a (JS), Hat Hattulanselkä 1.448m/10a (JKA), Hau Hauhonselkä 1.395m/14a (LK), Rmk Korttionmäki 1.098m (JAP), Lam Avuskulma 630m/4a (J. Korpenfeldt, S-L. Kivelä) sekä Hau Koskue 500 SW (JKI).  Muutto jatkui 1.10., jolloin Hau Hauhonselkä 317m/6a (LK) ja Tuu Teuronjärvi 230m/4a (JS). 2.10. vielä Hau Hauhonselkä 390m/4a (LK).
Tundrahanhet pysähtyivät pariksi viikoksi Hämeen pelloille. Jo 2.10. ilmoitettiin Jan Tervakoski 2.000p (EH, HH, ES), Jan Heinäjoki 600p (JMV) ja Hat Purkalo 150p (SV). 4.10. Jan Tervakoski-Napiala runsaat 1.000p (TS, JV, PU, J Riihimäki), sekä Lam Mommilanjärvi n. 700p (EH, HH), Hau Tuittulassakin n. 550p (LK). 5.10. Hat Rietoo 200p (HS, LK). Seuraavien päivien aikana hanhet liikuskelivat laajalti peltoalueilla, osa parvista lähti muutolle, lisää lintuja saapui idästä. Suurimmat kerääntymät: 8.10. Lam Teuro 1.350p (EH, HH), Rmk Riihiviita 650p (EH, HH) ja Hat Rietoo 500p (LK), 9.10. Rmk Riihiviita 1.400p (EH, HH),  Jan Tanttala 550p (KJ, M.Valkeinen), 10.10. Rmk Riihiviita ja 11.10. Rmk VP 2.000p (EH, HH), mukana 3 kaularengastettua lintua. 12.10. nyt Lop Kormu 2.000p (HH, EH). 13.10. ilmoitettiin enää Rmk VP 100p (HH, EH) sekä Hsj Rutajärvi 1p (P. Sola). 14.10. Rmk VP vielä 30p (HH, EH). Syksyn viimeiset 22.10. Hat Tenhola 1p (PH), 27.10. Lam Poikmetsä 2ad p (J. Huotari) ja 29.10. Rmk Herajoki 1p (HH).
Kaikkiaan syksyltä ilmoitettiin 30.900 tundrahanhea. Todellista määrää voi vain arvailla.  

HARMAAHANHILAJI Anser sp
Harmaahanhi-ilmoitukset osuivat ajallisesti syys-lokakuun vaihteeseen, valtaosa oli varmaankin tundrahanhia. Mainittakoon seuraavat: 30.9. Lam Avuskulma 915m/8a (J. Korpenfeldt, S-L. Kivelä) sekä Hml mt-tie Tiiriö a 500 SW (P. Saunamäki, I. Sahi).

KANADANHANHI Branta canadensis
Kanukkien kanta jatkaa kasvuaan. Kaikki yli 40 yksilön parvet: 21.7. Hau Hauhonselkä 53p (LK) ja 25.7. 64p (LK). 8.9. Hau Hyömäki 46p (LK), 28.9. Lop Sajaniemi 46p (TV), 30.9. Kal Heinu 48p (PH), 1.10. Hat Paukkarinaukee 78p (JK, IHA), 20.10. Hau Hyömäki 52p (LK) ja 28.10. 78p (LK). Syksyn viimeiset marraskuun lopussa 24.11. Hau Hyömäki 15p (LK) ja 25.11. Lam Mainiemen pellot 6p (LLI) sekä Kal Heinunlahti 35p (IHA, JK).

VALKOPOSKIHANHI B. leucopsis
Syksyn ensimmäinen havainto koski kanadanhanhiparvessa seikkaillutta yksinäistä valkoposkea: 10.8. ja 17.8. Hat Ruskeenkärki 1p (KMY), ilmeisesti sama lintu 17.9. Hat Tenhola 1p (SV).
Muutto alkoi syyskuun lopussa: 28.9. Rmk Arolampi 17 (JPE, M. Perttu), 29.9. Kal VK 204m/2a (IHA) sekä Ren Nevilä 100m/kiert (KMY).
30.9. oli ensimmäinen päämuuttopäivä: Lam Avuskulma 4.310m/8a (J. Korpenfeldt, S-L. Kivelä), Kal VK 1.580m/24a (EH, HH, JK, J. Kallio, IHA ym.), Hau Hauhonselkä 1.397m/12a (LK), Tuu Teuronjärvi 1.157m/11a (JS), Hau Koskue 1.000 SW (JKI), Hat Hattulanselkä 780m/8a (JKA), Rmk Korttionmäki 229m (JAP) sekä Jan Turenki 60m (KMY).
1.10. Tavattiin lähinnä pelloilla lepäileviä lintuja, enimmillään Hat Ihalempi 300p (JK) ja Hat Tyrväntö 200p (RV). Muuttavia ilmoitettiin ainoastaan Tuu Teuronjärvi 170S (JS) ja Lop Villanokka 40 N (CC).
2.10. meno jatkui, Hat Hattulanselkä 5.890 SW/7a (J. Hiitelä), koko määrä 20 minuutissa! Hau Hauhonselällä 630 SE /6a ja n. 200p (LK). Jan Tervakoskelle oli ilmaantunut 300p (EH, HH, ES).
4.10. alkaen lepäileviä valkoposkia nähtiin monessa paikassa: 4.10. Lam Mommilanjärvi 2.200p (EH, HH), Hau Tuittula 600p sekaparvessa (LK), Jan Napialassa n. 200p (monet), Lop Sajaniemi 120p (TV). Vaatimattomilta tuntuivat Jan Heinäjoki 56p (JV, PUr, J. Riihimäki) ja Rmk VP 28p (EH, HH). Muutolla nähtiin Hau Hauhonselkä 520 SE / 3a (LK). Suurimmat ilmoitetut lepäilijämäärät: 5.10. Hau Tuittula 500 ja 7.10. 800 (LK), 7.10. Ren Nevilä 1.150p (EH ym.), 8.10. Lam Teuro 1.950p (EH, HH) ja Ren Ahoinen 500p (JTO). 9.10. Jan Tanttala n. 550p tundrahanhien seurassa (KJ, M. Valkeinen). 13.10. ilmoitettiin vielä Rmk VP 600p (EH, HH). Valkoposket liikehtivät hitaasti lounasta kohden, 15.10. ilmoitettiin ainoastaan muuttavia lintuja: Kal Pirttikoski 271m/4a (IHA), Hau Hauhonselkä 240m/2a (LK) ja Rmk Korttionmäki 30m (EH, HH). Tämän jälkeen havaittiin vielä pieneneviä lepäilijämääriä eri puolilta Kanta-Hämettä. Kauden viimeiset valkoposket: 20.-29.10. Rmk Riihiviita-VP 10p (M. Perttu, MVA), 22.10. Kal Äimäjärvi 1p kanadanhanhiparvessa (HH, IHA) sekä vihoviimeinen reilusti marraskuun puolella 13.11. Hau Hyömäki 1p (LK, PP).
Kaiken kaikkiaan syksyltä ilmoitettiin 36.500 valkoposkihanhea. Päällekkäisyydet poistaen, todellinen määrä lienee ehkä jossain 20-25.000 linnun paikkeilla.    

SEPELHANHI B. bernicla
Sepelhanhimuutto jää alueellamme yleensä vaatimattomaksi. Nyt oli selvästi keskimääräistä parempi seplusyksy, silti havaintoja ilmoitettiin vain runsaasta 900 linnusta.
Kauden ensimmäiset 22.9. Lop Launonen 15m (MVA) ja 23.9. Tuu Teuronjärvi a14 SW (JS) sekä Hau Kokkala 9 W (LK). Muutto vilkastui syyskuun lopussa: 29.9. Kal VK 9 S (IHA), ja Tuu Teuronjärvi a80 W (JS).
30.9. hanhien rynnistäessä sepelhanhet olivat vain pienenä vähemmistönä: Hat Hattulanselkä 163m/3a (JKA), Kal VK 147m/5a (EH, HH, IHA ym.) ja Rmk Korttionmäki 65m/5a (JAP ym.). 1.10. Tuu Teuronjärvi 188m/2a (JS), Hat Suontaka a 105m (JK) sekä Hau Hauhonselkä 104m/2a (LK).
Kauden viimeiset 8.10. Lam Teuro 1p (EH, HH) ja Hat Merve 1p (ALK) sekä 18.10. Rmk VP 1p (EH, HH).

HANHILAJI Anser/Branta
Määrittämättömiä hanhia ilmoitettiin runsaasti, 30.500 yksilöä. Ensimmäinen, 4.7. Lop Sajaniemi 50 N (TV) viitannee kanadanhanhiin.
Päämuuttoajalta päiväsummat ja suurimmat määrät: 29.9. Lop Sajaniemi 1.000 S / 2a (TV). 30.9. ilmoitettiin 19.100 määrittämätöntä hanhea: Hau Hauhonselkä 4.065m/27a (LK), Lam Avuskulma 4.310m/27a (J. Korpenfeldt, S-L. Kivelä), Kal VK 6.571m/39a (EH, HH, MR, IHA, JK, J. Kallio ym.), Hat Hattulanselkä 1.454m/9a (JKA), Tuu Teuronjärvi 455m/7a (J Saari) sekä Rmk Korttionmäki 1.010 (JAP).
1.10. muuttolennossa ilmoitettiin n. 700 AB-hanhea, enimmillään Hau Hauhonselkä 440m/4a (LK). 2.10. Rmk Merkos 500m (TV) ja Jan Hakoinen 300m/2a (J. Könönen). AB-hanhia ilmoitettiin nähdyn päivittäin muuttolennossa tai kiertelevinä, viimeiset ilmoitukset 15.10.
Päämuuttopäivien summissa on runsaasti päällekkäisyyksiä, määritettyinä tai ei. Joka tapauksessa, valtaosa hanhista muutti n. SW painottuen alueemme itä- ja eteläosiin.

RISTISORSA Tadorna tadorna
Yksi harvinainen syyshavainto alueeltamme: 30.9. Hat Pelkola 3 SW hanhien sekaparvessa (P. Vainio).

HAAPANA Anas penelope
Ensimmäiset muuttaviksi tulkitut 8.9. Kal VK 34/2a W-SW (IHA) sekä 9.9. Kal VK 228m/6a (HH, EH). Samana päivänä myös Tuu Teuronjärvi 17m (JS). Syksyn parhaat muutot jäivät vaatimattomiksi: 29.9. Kal VK 352m/11a (IHA) sekä 30.9. Hau Hauhonselkä 502m/15a (LK). Sen sijaan lepäilijämäärät olivat muhkeita: 1.10. Kal Äimäjärvi1.289 p (EH, HH) ja 7.10. peräti 1.600p/2a (IHA), 14.10. vielä 800p (J. Kallio, R.Vilpas). Tämän jälkeen haapanat lähtivät, marraskuulta enää kaksi ilmoitusta: 4.11. Kal Äimäjärvi 2p (HH) ja 12.11. Kal Oikolanjoki 1p (IHA).

HARMAASORSA A. strepera
Vaihteeksi syyshavainto: 16.10 - 4.11. Kal Äimäjärvi 1/0 p (IHA, MR, JK, HH ym.).

TAVI A. crecca
Suurin kerääntymä 16.9. Jan Kernaala Hakoistenranta 45p (AAI), syksyn viimeiset jo 29.10. Lop Villanokka 3 n p (CC).

HEINÄSORSA A. platyrhynchos
Suurimmat kerääntymät 15.10. Lam Ormajärvi 600p (KMY, PMY, IMY) sekä 23.10. Lop Kaartjärvi 300p (TV). Muuton päättymistä on vaikea arvioida suuren talvehtijamäärän vuoksi.

JOUHISORSA A. acuta
Kaikkiaan havainnot vain 105 linnusta, mikä on vähän. Ensimmäiset jo 26.7. Tuu Teuronjärvi 2p (JS). Seuraavat 20.8. Kal VK 29m/2a (EH, HH). Syksyn suurin ilmoitettu parvi 2.9. Kal VK a35m (IHA, R.Vilpas). Viimeiset 8.10. Hau Hauhonselkä 7m (LK).  

LAPASORSA A. clypeata
Havaintoja vain muutamasta paikasta: 17.8. Jan TA 1p (TS, EH, HH), 30.9. Hau Hauhonselkä 1p/m sekä pitkin syksyä Kal Äimäjärveltä (useat), enimmillään 3.9. 10p (EH, HH). Syksyn viimeiset 25.10. Kal Äimäjärvi 3p (IHA).

PUNASOTKA Aythya ferina
Kaikki lokakuiset: 1.10. Jan Kernaalanjärvi 1p (JAP), 15.10. Lam Kataloistenjärvi 1p (KMY, IMY, PMY) sekä 1.-16.10. Kal Äimäjärvi 1p (EH, HH, MR).  

LAPASOTKA A. marina
Havainnot lähes 200 lapasotkasta, paras määrä moneen vuoteen. Syksyn ensimmäiset 19.9. Hau Hauhonselkä 3p (LK) ja 27.9. Hau Hauhonselkä 16p (LK). 29.9. Kal VK 9m/2a (IHA) ja Tuu Teuronjärvi 1/0 S (JS). 30.9. Hat Hattulanselkä 11m/2a 17p (JKA) ja Hau Hauhonselkä 60m/2a (LK). 1.10. mainittakoon Jan Kernaalanjärvi 17m (JAP). Tämän jälkeen lähinnä paikallisia lintuja siellä täällä, viimeiset 4.11. Kal Äimäjärvi 1p (HH) ja 13.11. Hat Lehijärvi 1p (SV).

TUKKASOTKA A. fuligula
Parhaat muuttosummat: 30.9. Kal VK 90m/5a (EH, HH, JK, MR, IHA ym.), sekä 8.10. Hau Hauhonselkä 48p28m (LK).  Suurin kerääntymä 1.10. Kal Äimäjärvi 117p (EH, HH, IHA). Viimeiset 28.10. Hau Hyvikkälänjärvi 2p (LK) ja Hau Kenkijärvi 3p (LK) sekä 3.11. Hat Lepaa 1/0 p isokoskeloparvessa (T. Kärkkäinen).

MUSTALINTU Melanitta nigra
Havainnot reilusta 800 mustalinnusta, mikä ainakin pariin viime vuoteen verrattuna on kelpo määrä. Ensimmäiset 20.8. Kal VK 1p (EH, HH) sekä 21.8. Hau Hauhonselkä 17p. Parhaat muuttopäivät olivat 8.9. Kal VK 234m/8a (IHA), 30.9. Hau Hauhonselkä 129m/9a (LK) ja Kal VK 92m (EH ym.). Viimeiset marraskuussa 11.11. Hau Pyhäjärvi 1/0p (LK), 16.11. Kal VK 2 kiert (IHA) ja 20.11. Hat Lehijärvi 1p (EA, ATA).

PILKKASIIPI M. fusca
Jälleen kerran pilkkasiivet kiersivät Kanta-Hämeen, vain vajaat 100 yksilöä ilmoitettiin. Ensimmäiset 17.7. Kal VK 2/0 W (IHA). Suurin osa havainnoista syyskuun lopusta: 30.9. Hau Hauhonselkä 31m/5a (LK),  Lammi Avuskulma 31m (J. Korpenfeldt, S-L. Kivelä) sekä Kal VK 11m (EH, HH, MR, JK, IHA, J. Kallio ym.). Syksyn viimeiset Hau Pyhäjärveltä: 11.11. 12p (LK) ja 19.11. 1p (LK).

ALLI Clangula hyemalis
Allisyksykin oli vaisuhko,nyt ilmoitettiin havaintoja sentään n. 830 allista. Ensimmäiset: 26.9. Tuu Teuronjärvi 1p (JS) ja 28.9. Kal VK 2m (HH, IHA). Parhaat päiväsummat 30.9. Hau Hauhonselkä 60m/4a (LK), Lam Avuskulma 70m (J. Korpenfeldt, S-L. Kivelä) sekä Kal VK 184m/18a (EH ym.). 1.10. Kal Äimäjärvi 74p/kiert (EH, HH, IHA) sekä Hau Hauhonselkä 65m/4a (LK). Tämän jälkeen havaintoja lähinnä paikallisista linnuista aina lokakuun lopulle saakka. Viimeiset: 5.11. Kal VK 7p (IHA, JK) sekä 19.11. Hat Tenhola 1p (PH).

TELKKÄ Bucephala clangula
Suurin ilmoitettu kerääntymä 1.10. Kal Äimäjärvi 98p (EH, HH). Havaitaan muuttolennossa melko harvoin, 30.9. sentään Kal VK 22m (EH ym.). Syksyn viimeinen 26.11. Hau Alvettulanjoki 2p (LK). Loput ks. talvikatsaus.

UIVELO Mergus albellus
Edellisvuosia  hieman tavanomaisempi uivelosyksy. Ensimmäiset 30.9. Hau Hauhonselkä 1p/m (LK) ja Hat Hattulanselkä 1 S (JKA). Suurimmat kerääntymät Kal Äimäjärvellä, missä 14.10. 33p (J. Kallio, R. Vilpas ym.) ja 22.-29.10. 20p (IHA, A.Virnes ym.). Mainittakoon myös 30.10. Hau Hauhonselkä 11n-puk p (LK). Syksyn viimeiset 11.11. Kal Heinunlahti 1 n-puk p (IHA) ja 21.11. Hat Lehijärvi 1 n-puk p (SV).

TUKKAKOSKELO M. serrator
Kaikki lokakuiset: 1.10. Hat Tenhola 2p (SV), 4.10. Hat Lehijärvi 2p (KKS), 14.10. Lam Avuskulma 14p ollen samalla syksyn suurin ilmoitettu määrä (J. Korpenfeldt, S-L. Kivelä) sekä 23.10. Hau Hauhonselkä 1p (LK).

ISOKOSKELO M. merganser
Muuttoja sen enempää kuin suurparviakaan ei ilmoitettu. Syksyn viimeiset, ja samalla suurimmat kerääntymät: 25.11. Kal Heinunlahti 200p (IHA, JK) ja 27.11. Hau Hauhonselkä 150p. Jäi suurin joukoin alkutalven viettoon järvenselille, kiitos sulina pysyneiden selkävesien.

TEERI Tetrao tetrix
Muutama "vanhan ajan" suurparvikin ilmoitettiin: 4.11. Jan Suurisuo 50p, Jan Lautamäennummi 25p ja Jan Tyry 28p (JMV).

METSO T. urogallus
Kaikkiaan 37 havaintoilmoitusta koskien 60 yksilöä. Kuvastaa ennemminkin tehostunutta havaintojen ilmoittamista kuin todellista kannan kasvua. Yksilöt kunnittain: Hat 5, Hau 5, Hsj 1, Hml 5 (1+4 juv), Jan 16, Kal 3, Lam 3, Lop 21, Rmk 1.

PELTOPYY Perdix perdix
Ainoa havainto: 11.11. Kal Lontila 12p maatalon pihapiirissä (IHA).

KAAKKURI Gavia stellata
Paras muutto osui syys-lokakuun vaihteeseen: 30.9. Hau Hauhonselkä 10m (LK) ja Hat Tenhola 7 NW (PH). Marraskuulta ilmoitettiin vain yksi lintu: 19.-20.11. Lam Ormajärvi (LK, S. Laine, J. Tast).

KUIKKA G. arctica
Hieno kuikkasyksy, joka huipentui syyskuun kahteen viimeiseen päivään. Muutto käynnistyi toden teolla 29.9. Kal VK 184m/18a + 14p, sis. gavia sp:t (IHA) ja Tuu Teuronjärvi 44m/7a (JS). 30.9. Kal VK määritettyjä kuikkia 81m (EH, HH, IHA, JK, J. Kallio ym.), Tuu Teuronjärvi 11m/4a (JS) ja Hau Hauhonselkä 31m (LK). 1.10. Kal VK enää 10m14p (IHA, MR). Syksyn viimeinen 25.11. Kal Heinunlahti 1tp p (IHA, JK).

KUIKKALAJI Gavia sp.
Valtaosa määrittämättömistä kuikkalinnuista havaittiin 30.9., Kal VK huikeat 493m (EH, HH, IHA, JK, J. Kallio ym.), suurimmassa parvessa oli 70 lintua. Samana päivänä Rmk Korttionmäki 36m/2a (JAP) ja Lop Läyliäinen a20m (JMV).

Kaikkiaan Vanajalla muutti 30.9. 575 gaviaa, joista käytännössä reilut 90% oli kuikkia. Kyseessä lienee alueemme yhden päivän syysmuuttoennätys.

SILKKIUIKKU Podiceps cristatus
Järvenselkien peruslaji aina jäiden tuloon saakka. Suurin ilmoitettu kerääntymä oli 5.10. Hau Hauhonselkä 155p (LK) ja 26.10. vielä 110p (LK). Marraskuussakin vielä yleinen, päivittäin havaintoja niin Hauhonselältä kuin Vanajaltakin. Syksyn viimeinen ilmoitettu 29.11. Kal VK 4p (IHA). Useita lintuja jäi talvikaudelle.

HÄRKÄLINTU P. grisegena
Ei mainittavia kerääntymiä. Lokakuussa ilmoitettiin nähdyn kolmella paikalla: 1.10. Lop Villanokka 1p (CC), 5.10. Hat Hattulanselkä 2p (JKA) ja 25.10. Hat Lehijärvi 1p (ATA, EA). Viimeiset 19.-20.11. Lam Ormajärvi 1tp + 1 1-kv p (LK, S. Laine, J.Tast).

MUSTAKURKKU-UIKKU P. auritus
Jälleen erittäin vähissä, kaikki kaksi havaintoa: 20.8. Kal Äimäjärvi 1 1-kv p (EH, HH, IHA) sekä 25.9.-1.10. Hat Lehijärvi 1p (ATA, EA, JK).

MERIMETSO Phalacrocorax carbo
Syksyn ensimmäinen 18.8. Hat Tenhola 1p (PH). Syksyn suurimmat "parvet" olivat 3 yksilöä: 25.9. Hat Hattulanselkä 3 WSW (JKA) ja 3.-4.10. Hau Hauhonselkä 3p (LK). Syksyn viimeiset 20.11. Hat Ruskeenkärki 1p (KMY) ja 21.11. Kal VK 2p (HSE). Nähtiin myös talvikaudella.

KAULUSHAIKARA Botaurus stellaris
Ei syyshavaintoja, mutta pari heinäkuun lopulta: 21.7. Kal Äimäjärvi 1p (HH, IHA) ja 23.7. Hat Lepaa 1p (J. Ekroos).

HARMAAHAIKARA Ardea cinerea
Yleistyy tunnetusti keskikesällä ja sinnittelee talven tuloon saakka. Havaintoja päällekkäisyyksiä poistaen n. 250 linnusta. Suurimmat määrät: Hau Hauhonselkä enimmillään 26.8. peräti 18p ja 30.9. 2p 23m/4a (LK). Muualla ei yli 10 yksilön päästy.  Kaikki marraskuiset: 4.11. Lop Villanokka 1 kiert (CC), 15.11. Hml Paroinen 1p (LLI, V Alanko), 20.11. Hml Paroinen 2 S (KKS), 21.11. Kal VK 1p (IHA) ja 24.11. Hat Mierola 1p (AL, IHA). Tavattiin talvellakin.

MEHILÄISHAUKKA Pernis apivorus
Yhteensä syysmuutolta ilmoitettiin havainnot reilusta 60 mehiläishaukasta, mikä vaatimattomuudestaan huolimatta lienee yksi parhaista syyssummista kautta aikojen. Parhaat muutot: 30.8. Hau Hauhonselkä 8m (LK) ja 26.8. Kal Pirttikoski 6m1p (IHA), 16.8. ja 2.9. kumpanakin Hau Hauhonselkä 5m (LK).  Syksyn viimeiset varsin myöhäisiä: 24.9. Hau Kokkala 1 1-kv m (LK) ja Lop Launonen 1 SW (MVA), 1.10. Kal VK 1 1-kv lähti E (IHA, HH, MR) sekä 2.10. Jan Harviala 1 1-kv SE (JMV).

MERIKOTKA Haliaeetus albicilla
Kaikki havainnot: ensimmäinen 29.8. Hau Hauhonselkä 1 n. 3-kv p (LK), 9.9. Hau Hauhonselkä 1m (LK), 25.9. Hau Kokkala 1 1-kv SW 30.9. Hau Hauhonselkä 1 1-kv kiert (LK), 1.-7.10. Hau Hauhonselkä 1 ad p (LK), 15.10. Kal Pirttikosken torni 1 imm. SW (IHA), 27.10. Hau Hauhonselkä 1 1-kv W (LK), 29.10. Rmk Korttionmäki 2m; ad ja 1-kv SW (JAP) sekä Jan Lontviikinkorpi 2m; ad ja 1-kv (JVS). Syksyn viimeiset 25.11. Hat Parola 1 WSW (M.Leskinen) ja 26.11. Rmk Paalijärvi 1p (JAP).

RUSKOSUOHAUKKA Circus aeroginosus
Syyskuun puolivälin jälkeiset: 16.9. Jan Kernaala 1 1-kv p (AAI) ja Tuu Teuronjärvi 1 1-kv S (JS), 22.9. Rmk Uusi-Nokkala 0/1 SE (MHV), viimeinen lokakuulta 8.10. Jan Kernaalanjärvi 0/1 p (KJ, AK).

SINISUOHAUKKA C. cyaneus
Havainnot havainnot 42 sisusta, määrä lienee tavanomainen. Elokuussa tavattiin vain 1, syyskuussa 33 lintua ja lokakuussa seuraavat: 1.10. Hat Paukkarinaukee 1/0 m (EH, HH), 2.10. Jan 1/1 ja 1 1-kv m (JMV), sekä Rmk puhdistamo 0/1 p (PMÄ). 8.10. Hsj Nikinoja 1 n-puk saal (EH, HH) sekä Hat Rietoo 1/0 p (LK). Viimeinen todella myöhäinen 25.11. Hat Pelkola 1 n-puk WSW (P. Vainio).

PIEKANA Buteo lagopus
Edellisvuosia hieman parempi piekanasyksy, havainnot peräti 31 yksilöstä. Ensimmäiset 9.9. Jan Lontviikinkorpi 1 W (JVS) ja 10.9. Lop Topeno 1p (JMV). Paras muuttopäivä ei määrillä hätkäyttänyt: 9.10. Rmk Riihiviita-VP yht. 5m (EH, HH), Kal VK 1m (IHA), Ren Vehmainen 1m (HSE), Hau Hauhonselkä 1m (LK) ja Lam Teuro 2m (KJ, M. Valkeinen). Viimeiset 17.10. Jan Turenki 1m (KMY), 29.10. Hat Leppäkorpi 1 SW (SV) ja 27.11. Ren Vehmainen 1m (HSE).

HIIRIHAUKKA B. buteo
Lähtee varsin huomaamatta, joka näkyy siinäkin että valtaosa havainnoista koski paikallisia lintuja. Muutot olivat perin vaatimattomia, parhaana päivänä 25.9. vain 7m joista 6 Hat Hattulanselkä (JKA) ja 1 Rmk VP (EH, HH). Lokakuussa alun jälkeen tavattiin seuraavat: 13.10. Lop Sajaniemi 1 kiert (TV), 14.10. Hau Hauhonselkä 2m (LK), 15.10. Hau Hauhonselkä 1m (LK) ja viimeinen talven kynnyksellä 26.11. Lop Sajaniemi 1 kiert (TV).

KANAHAUKKA A. gentilis
Alueeltamme ilmoitettiin nelisenkymmentä kanahaukkaa, lisäys lienee Tiiran eli tehostuneen havaintojenkeruun ansiota. Valtaosa ilmoituksista koski paikallisia tai kierteleviä lintuja.

VARPUSHAUKKA Accipiter nisus
Syksyltä ilmoitettiin hulppeat 187 nisaria, joista puolet muuttavia. Parhaat muuttopäivät: 24.9. Rmk Korttionmäki-VP 11m (EH, HH), Hau Kokkala 1p5m (LK) ja Tuu Teuronjärvi 4m (JS). Tämän jälkeen havaintoja yksittäisistä linnuista lähes päivittäin, kunnes 15.10. Kal Pirttikosken torni 12m (IHA, JK), Rmk Korttionmäki 2m (EH, HH), Hau Hauhonselkä 2m (LK), Lam Turengintie 1m (KMY ym.), Lop Kormun pellot 1m (HH) ja Jan Turenki 1 SW (JVS). Syksyn viimeiset muuttaviksi tulkitut 24.10. Hat Hattulanselkä 2 S (JKA). Tämän jälkeen vielä runsaasti ilmoituksia paikallisista linnuista.  

MAAKOTKA Aquila chrysaetos
Syksyn ainoat: 15.10. Kal Pirttikosken torni 2 juv m (IHA, JK).

SÄÄKSI Pandion haliaetus
Viimeiset: 23.9. Kal VK 1p (IHA), 24.9. Hau Kokkala 1m (LK), 27.-30.9. Hau Hauhonselkä 1p (LK), 30.9. Kal VK 1p/m (EH, HH, HSE, IHA, JK ym.). Viimeinen varsin myöhäinen 14.10. Kal Äimäjärvi 1 S (J. Kallio, R. Vilpas).

TUULIHAUKKA Falco tinnunculus
Muuttavia tinnuja nähtiin totutun vähän, paikallisia loppukesästä aika mukavasti. Kaikki lokakuiset: 1.10. Jan Paiston pellot 1m ja Lop Kormun pellot 1p (EH, HH). 2.-4.10. Jan Heinäjoki 1p (JMV, JV, PU) ja 2.10. Jan Tervakoski Miekkola 1p (EH, HH). 4.10. Hsj Mommila asema 1p (EH, HH). 6.10. Hat Suontaka 1p (ATA, EA), syksyn viimeinen jo 9.10. Lam Teuro 1p (KJ, M Valkeinen).

AMPUHAUKKA F. columbarius
Syksyltä ilmoitettiin runsaat 20 ampuhaukkaa, mikä lienee ihan hyvin. Ensimmäiset: 27.8. Ren Hevoskolu 0/1 E ja 1 p (EH, HH). Elokuulta ilmoitettiin 3 yksilöä, syyskuulta 12, ilmentäen muuton kulkua. Lokakuun alun jälkeen ilmoitettiin seuraavat. 1.10. Hat Suontaka 1p (EA, ATA) ja Jan Kulomäki 1/0 p (JVS). 6.10. Tuu Suolijärvi 1 S (EH, HH), 8.10. Tuu Laurila 1/0 SW (T. Luostarinen), 10.10. Rmk Riihiviita 1 kiert (HH), 20.10. Hau Hyömäki 0/1 p (LK) ja syyskauden viimeinen 25.11. Jan Turenki 1 NE (JVS). Tavattiin talvellakin.

NUOLIHAUKKA F. subbuteo
Ei mainittavia muuttoja tai kerääntymiä. Syksyn viimeiset: 14.9. Kal Pirttikosken torni 2p (IHA, H. Slag, H-P Innala), 23.9. Hau Kokkala 1p1m (LK), 4.10. Hat Vanajaniemi 2p (KKS) ja 16.10. Hat Suontaka 1p (ATA, EA).
 
MUUTTOHAUKKA F. peregrinus
Edellissyksyina 8 ja 5 lintua, nyt 6-7 eli ihan kelpo peresyksy. Kaikki havainnot: 30.8. Hau Hauhonselkä 1m (LK), 11.9. Tuu  Teuronjärvi 1 ad S  ja 17.9. Tuu Teuronjärvi 1 ad S (JS), 22.9. Rmk VP 1p, lähti matalalla NNW (MVA), 24.9. Rmk VP 1 1-kv saalisti nuoren kalalokin (EH, HH, MVA, JK), 8.10. Hau Hauhonselkä 1 1-kv S (LK) ja 14.10. Hau Hauhonselkä 1 1-kv SW (LK).

NOKIKANA Fulica atra
Kal Äimäjärvi oli jälleen "keilapallojen" suosiossa. Suurin määrä 1.10. peräti 613p (EH, HH). Tämän jälkeen määrät vähenivät hiljalleen. Viimeiset muualta: 29.10. Lop Vojakkala 27p (CC). Kal Äimäjärven marraskuiset: 4.11. 7p (HH, KJ, AKE), 12.11. 2p (IHA), 21.11. 3p (IHA) ja parvikoon kasvaessa talvea kohden 25.11. peräti 4p (IHA). Tavattiin talvikaudellakin.

KURKI Grus grus
Syksyltä ilmoitettiin 17.800 kurkea. Määrä on huikea. Loppukesällä nähtiin ruokailevia kurkiperheitä ja "luppokurkia" usealla taholla. Lepäilijöistä mainittakoon 3.9. Kal Kuurila 77p (P. Kansanen) ja 6.9. Hau Kyttälä 51p (LK).
Muutto käynnistyi 6.9., jolloin illansuussa Hau Miehoila 136m (H. Slag). Ensimmäinen muuttorysäys tapahtui 10.9., jolloin Kal Pirttikosken torni 1.093m/29a (IHA) pääosin itäpuolelta, Hau Hauhonselkä 609m/13a (LK), Hau Miehoila 328m (H. Slag) ja Rmk VP 111m/4a (EH). Päiväsumma hieman runsaat 2.000 lintua, Hauholta ilmoitetut voivat koskea osittain samoja parvia.
Tämän jälkeen pari välipäivää, joilta yhteensä havainnot n. 50:stä muuttavasta kurjesta.
Syksyn massamuuttopäivä oli 14.9. Kal Pirttikoskella havaittiin tuolloin 5.920m/49a (IHA, H. Slag, H-P.Innala). Suurimmassa parvessa matkasi n. 450 lintua. Tyypillisesti meillä, muutto käynnistyi vasta klo 14 jälkeen, ja jatkui hämärän tuloon asti. Kyseessä lienee Kanta-Hämeen yhdeltä paikalta havaittu kurkimuutto kautta aikojen. Muutto eteni laajalla rintamalla, parvia meni niin idästä, päältä kuin lännestäkin. Osa parvista meni niin kaukaa että ne löytyivät ainoastaan kaukoputkella.
Samana päivänä Hau Hauhonselkä 3.361/31a (LK) reilussa tunnissa, "muutto jatkui, havainnointi loppui klo 16.35", Hat Suontaka 3.000m (JK, HSE), Hml 600m (M. Pitkänen), Rmk VP 352m/9a (EH, HH), Hat Lahdentaka 350m (KKS) ja Lop Launonen 204m/5a (MV). Yksittäisiä parvia ilmoiteltiin sieltä täältä.
15.9. muutto jatkui heikentyneenä, Lop Launonen 102m/4a (MV). Tämän jälkeen pientä muuttoa lähes päivittäin, seuraava parempi päivä 25.9. Rmk VP 168m/4a (EH, HH) ja Tuu Teuronjärvi a34m (JS). Vielä 30.9. hanhimuuton lomassa Kal VK 166m/5a (EH ym.). Syksyn viimeiset 5.10. Ren Kyynäröinen 5p (ATA, EA), 6.10. Jan Napiala 19m (KVI, JVI) ja Lop Pilpala 2 S (TV), 8.10. Hat Suontaka 33p (IHA, JK) ja Jan Kernaalanjärvi 2 kiert (MV).

MERIHARAKKA Haematopus ostralegus
Pari syyspuolen havaintoa; ilmeisesti pesintään viittaava 22.7. Kal VK 1 kiert (HH, IHA) sekä 3.9. Hau Hauhonselkä Marjaanankari 1 p (LK).

PIKKUTYLLI Charadrius dubius
Lajin alamäki vaikuttaa totaaliselta. Ainoa havainto: 14.7. Jan TA 1p (JVS, KMY).

TYLLI C. hiaticula
Syksyn tyllit: 21.8. Hau Hauhonselkä 1p (LK), 29.8. Rmk VP 5p (EH, HH) ja 4.-5.9. Rmk VP 3p (EH, HH).

KAPUSTARINTA P. apricaria
Ilmoituksia vain vain n. 130 "kapulasta". Ensimmäiset 6.8. Lop Kormu 2p (SL) ja 15.-19.8. Lop Kormu enimmillään 13p (MVA, HH ym.). 20.8. sama paikka 34p (EH, HH), parhaaksi muuttosummaksi jäi 8.9. Kal VK 20 SW (IHA). Viimeiset 21.9. Hau Hauhonselkä 1m (LK), 23.9. Hml Hattelmalanjärvi 2 S (EL) ja 29.9. Kal VK 10m (IHA).  

TUNDRAKURMITSA Pluvialis squatarola
Kaikki havainnot: 14.7. Kal VK 3ad SW ik-sekaparvessa (IHA), 24.7. Tuu Teuronjärvi 9ad kuiriparvessa (JS), 3.9. Rmk VP 1p (M. Perttu), 29.9. Kal VK 1 ä S (IHA), 30.9. Kal VK 1m (EH, HH, JK, IHA, J. Kallio ym.), 1.10. Tuu Teuronjärvi 1 NW (JS).

TÖYHTÖHYYPPÄ Vanellus vanellus
Mainittavaa hyyppämuuttoa ei todettu. Rmk VP enimmillään 29.8. 95p (EH, HH) ja 4.9. 93p (EH, HH). Viimeiset lokakuussa: 4.10. Rmk VP 32p (HH), 7.10. Lop Kormu 5p (SL), 16.10. Hat Mervi 31p (ATA, EA), 19.10. Rmk VP 1p (EH, HH) ja 20.10. Hsj Monni 2W (EH).

ISOSIRRI Calidris canutus
Edellisvuonna 1 isosirri, nyt peräti 7: 14.7. Kal VK 1 ik-sekaparvessa (IHA) ja 4.9. Hau Hauhonselkä a6 m (LK).

PIKKUSIRRI  C. minuta
Kaikki: 29.8. Rmk VP 2p5m (EH, HH), 2.9. Rmk VP 1p1m (EH, HH) ja Hau Hauhonselkä 6m (LK), 3.9. Hau Hauhonselkä 4p (LK), 4.9. Rmk VP 2m (EH) ja Hau Hauhonselkä 6p (LK). Viimeiset 5.9. Rmk VP 1p nousi ilmaan ampuhaukan ahdistelemana (EH, HH) ja Hau Hauhonselkä 4p (LK).

LAPINSIRRI C. temminckii
Havaintoja ainoastaan Jan TA: 15.7. 1p (JVS), 18.8. 2p (HSE) ja 20.8. 1p (EH, HH, JVS).  

KUOVISIRRI C. ferruginea
Ei yhtään havaintoa.

SUOSIRRI C. alpina
Jälleen erittäin vaisu suosirrisyksy, havainnot vain n. 150 suosirristä. Ensimmäiset: 12.7. Lam Avuskulma 10ad m (J. Korpenfeldt, S-L. Kivelä) ja 13.7. Kal VK 56m/5a (IHA). 14.-15.7. Jan TA 1-2 ad p (JVS, KMY). Vanhojen sirrien päämuuttoaikaan todettiin vain 17.7. Kal VK 7m (IHA) ja 22.7. Kal VK 33m/2a (IHA, HH). Elokuultakin vain pari havaintoa. Kaikki syyskuiset: 2.9. Kal VK a30 S (IHA, R. Vilpas), 24.9. Tuu Teuronjärvi 1m (JS), 28.9. Kal VK 1 1-kv m (IHA), 29.9. Kal VK 1m (IHA) ja 30.9. Jan Sääjärvi 2 juv kiert (JVS).
Lisäksi 3.9. Kal VK ilmoitus sirrilajista (Calidris sp.) 12m/2a (EH, HH).

LIRO Tringa glareola
Viimeiset: 17.8. Jan TA 2p (TS) ja Hau Hauhonselkä 5p (LK), 20.8. Jan TA 1 p (JVS) ja 29.8. Rmk VP 1p (EH, HH).

METSÄVIKLO T. ochropus
Syksyn viimeinen jo 9.8. Jan TA 1 lähti W (JVS).

RANTASIPI Actitis hypoleucos
Viimeiset 27.8. Hau Hauhonselkä 1p (LK) ja 2.9. Hat Tenhola 1 p (PH).

PUNAJALKAVIKLO T. totanus
Ainoat: 9.8. Jan TA 2 1-kv lähtivät S (JVS).

MUSTAVIKLO T. erythropus
Ei syysmuuttohavaintoja.

VALKOVIKLO T. nebularia
Syyskauden ensimmäinen 9.7. Tuu Teuronjärvi 1p (JS). Suurin lepäilijämäärä varsin vaatimaton 20.8. Hau Hauhonselkä Hirslahti 7p (LK). Viimeiset 5.9. Hau Hauhonselkä Hirslahti 3p ja 8.9. 2p (LK).

PUNAKUIRI Limosa lapponica
Vain kaksi havaintoa: 14.7. Kal VK 3ad W ik-sekaparvessa (IHA) ja 24.7. Tuu Teuronjärvi 45ad W 9 tundrakurmitsan seurassa (JS).

ISOKUOVI Numenius arquata
Ei mainittavaa muuttoa, vaikka kuovimuutto kesäkuun lopun iltoina voisi olla näyttävääkin. Viimeiset: 20.8. Kal VK 1m (EH, HH) ja Jan TA 1p (JVS), viimeinen jo 27.8. Ren Hevoskolu 1m (EH, HH).

PIKKUKUOVI N. phaeopus
Jälleen vain yksi havainto: 22.7. Kal VK 3 S (IHA, HH).

LEHTOKURPPA Scolopax rusticola
Kaikki lokakuiset: 14.10. Hat Luhtiala 1p (SV), 16.10. Lop Kormun pellot lähti tieltä auton valoissa (EH, HH), 20.10. Rmk VP 1p (HH), 22.10. Lop Topeno 1p (P. Kuortti), 24.10. Lam Mäkelä 1p (T. Saimovaara) ja viimeinen 27.10. Jan Hyvikkälä 1p (MS).

HEINÄKURPPA Gallinago media
Pitkästä aikaa heinäkurppahavainto alueeltamme: 2.9. Rmk Riihiviita 2p (EH, HH).

TAIVAANVUOHI Gallinago gallinago
Kaikki lokakuun puolivälin jälkeen: 15.10. Kal Pirttikoski 1p (IHA), 22.10. Hau Kokkala 1p (LK), 25.-27.10. Hat Ilamo enimmillään 4p (SV), viimeiset 28.10. Hau Kokkala 1p (LK) ja Rmk VP 1p (HH).

JÄNKÄKURPPA Lymnocryptes minumus
Kaikki: 2.10. Rmk jv-puhdistamo 1p (EH, HH), 24.10. Hat Purkalo 1p (SV), 25.10. Hat Ilamo 1p (SV), 28.10. Hau Kokkala 1p (LK) ja Rmk VP 1p (HH) sekä 29.10. Hat Ilamo 1p (SV).

SUOKUKKO Philomachus pugnax
Havainnot runsaasta 200 yksilöstä. Ensimmäiset 24.7. Kal VK 1m (IHA) ja 25.7. Jan TA 1 juv p (JVS). Ei suuria kerääntymiä, 29.8. Rmk VP 30p (EH ja HH) sekä 22.9. Rmk VP 30p (EH, HH) olivat parhaat määrät. Viimeiset: 25.9. Hat Suontaka 2p (ATA, EA) ja Rmk VP 6 p (EH, HH).

ISO KAHLAAJA
14.7. Hat Lahdentaka a20 korkealla WSW, todennäköisiä punakuireja (KKS). 24.7. Jan Turenki a 50 SW (KMY).

MERIKIHU Stercorarius parasiticus
Pienen tauon jälkeen nähtiin kihujakin: 20.8. Kal VK 1 ad vaalea W (EH, HH), 2.9. Hau Hauhonselkä 1 vaalea S (LK), 2.9. Rmk Sipusaari a3 S (EH), 24.9. Rmk Korttionmäki 1 ad vaalea SW (EH, HH) ja 1.10. Kal VK 1 vaalea p/kiert (IHA, HH, EH, MR).

PIKKULOKKI Larus minutus
Vanhojen lintujen päämuutto soljuu huomaamattomasti jo keskikesällä, ja perinteisesti varsin huonosti ilmoitettu laji. Kaikki havainnot: 2.7. Hat Tenhola 7p (PH), 2.8. Lop Villanokka 1ad 5juv p (CC), 29.8. Hau Hauhonselkä 1kv p (LK), 3.9. Kal VK 23m/3a kaikki 1-kv lintuja (EH, HH), 5.9. Kal VK 10p (HSE) j a1.10. Tuu Teuronjärvi 1 +1kv S (JS).

NAURULOKKI L. ridibundus
Mainittavin muuttohavainto päämuuttokaudelta 26.7. Tuu Teuronjärvi 17/2a W (JS). Viimeiset: 20.10. Hat Hattulanselkä 9 S (JKA), 25.10. Hml Karanoja 1 tp matkalla kaatopaikalle (MHV) ja 4.11. Hat Mierola 3 +1kv p (MR).

KALALOKKI L. canus
Suurin ilmoitettu määrä 24.10. Hau Hauhonselkä 400 kareille yöpymään (LK). Syyskauden viimeiset 28.11. Hau Hauhonselkä 1 ad 3 1kv S (LK) ja 29.11. Kal VK 8 ad p (IHA). Loput talvikatsauksessa.

HARMAALOKKI L. argentatus
Esiintyi runsaana pitkälle talveen, suuria kerääntymiä ei laskettu (ilmoitettu).

SELKÄLOKKI L. fuscus
Hau Hauhonselältä havaintosarja elo-syyskuulta, enimmillään 27.8. 10 yksilöä, 3ad m ja 5ad+2 1kv p (LK). Viimeiset 9.9. Kal VK 1 ad p (EH, HH, IHA) ja Hau Hauhonselkä 1 ad m (LK), 10.9. Hau Hauhonselkä 2 ad kiert (LK). Tämän jälkeen pitkä tauko, kunnes syksyn viimeiset ilmoitetut lokakuun alussa: 4.10. Hat Vanajaniemi 1 p (KKS) ja 5.10. Hat Mervi 1 p, rengastettu (KMY).

MERILOKKI L. marinus
Havaintoja suurilta järvenseliltä pitkin syksyä, enimmillään 29.11. Kal VK 8 p (IHA). Loput talvikatsauksessa.

ISOLOKKI L. hyperboreus
22.11. Hml Karanojan kaatopaikka 1 p (välitti MHV).

KALATIIRA Sterna hirundo
Ei suuria kerääntymiä. Syyskuun alussa vielä yllättävän runsas mm. 3.9. Kal VK 30 p/kiert (EH, HH) ja 5.9. Hau Hauhonselkä 17p (LK). Viimeiset 10.9. Hau Hauhonselkä 2p (LK) ja viimeinen todella myöhäinen 7.10. Kal VK 1p (IHA).

RÄYSKÄ S. caspia
Hau Hauhonselältä runsaasti havaintoja, ensimmäinen 24.7. 1 ad p (LK), enimmillään 9.8. 4ad 7 1kv p (LK). Vanajalta vain 20.8. Kal VK 1 kiert (EH, HH). Viimeiset 26.-28.8. Hau Hauhonselkä 2 ad p (LK).

UUTTUKYYHKY C. oenas
Kaikki syyshavainnot: 8.7. Hat Lepaa Vahopää 2p (KKS), 13.9. Kal Tiirue 1p langalla (IHA), 16.9. Jan Hakoinen 3p (AAI) ja Hakoisten ranta 2p (AAI), viimeinen 30.9. Hau Hauhonselkä 1m 2 sepelkyyhkyn kanssa (LK).

SEPELKYYHKY Columba palumbus
Yksi varsin tanakka muutto ilmoitettiin: 25.9. Hat Hattulanselkä 2.657m/36a klo 8-10.40, muutto jäi jatkumaan (KKS). Samana päivänä Tuu Teuronjärvi 92m/9a (JS). Suurin paikalliskerääntymä 1.10. Hat Ihalempi 180p (SV).
Viimeiset 15.10. Kal Pirttikosken torni 2m (IHA) ja Jan Tuulensuu 9 NW (JVS) sekä 26.10. Rmk Herajoki 1p (HH).

KÄKI Cuculus canorus
Parikin syyshavaintoa: 19.8. Lop Kormu 1p (MV) ja 3.9. Hau Kokkala 1p (LK).

HUUHKAJA Bubo bubo
23.9. Kal Ohtinen lähti tienvarresta (IHA) ja 14.10. Kal Iittala 1 kiert varisten ahdistelema (MR).

LEHTOPÖLLÖ Strix aluco
Havaintoja elo-marraskuulta 17 yksilöstä, joista kolme enteellisesti kuolleesta linnusta syys-lokakuulta. Kaikki kuolleet linnut löytyivät Lopelta (TV), elävät tavattiin lähinnä tunnetuilta reviireiltä.

VIIRUPÖLLÖ S. uralensis
Elo-marraskuussa todettiin 10 yksilöä, joista 1 nuori lintu löytyi kuolleena 20.11. Rmk Hirsimäki (ilmoitti Heikki Luoto). Valtaosa linnuista nähtiin myyräpyynnissä päiväsaikaan.

HIIRIPÖLLÖ Surnia ulula
Vain kaksi havaintoa ilmeisesti samasta linnusta: 19.10. ja 14.11. Jan Turenki Otila 1p (KMY).

VARPUSPÖLLÖ Glaucidium passerinum
Syyskaudelta havainnot 27 yksilöstä, mikä on ihan hyvä määrä. Osa pöllöistä todettiin tuttuun tapaan lintulautojen lähettyviltä.

SARVIPÖLLÖ Asio otus
Pari myöhäistä: 30.10. Hau Kokkala 1p (LK, M. Kokkala) ja 5.11. Rmk Hiivola 1p (HH).

KEHRÄÄJÄ Caprimulgus europaeus
Heinäkuiset tulkittiin vielä reviireillä oleviksi: elokuulta 2.-5.8. Lop Iso-Melkutin 1 Ä joinain öinä vielä aktiivisesti äänessä (J. Hintikka, A. Mäkinen), 29.8, Jan Hakoinen 1p (MHV) ja viimeiset 12.9. Jan Rappukallionmäki 2p iltasyönnillä (MHV).

TERVAPÄÄSKY Apus apus
Ei suuria kerääntymiä. Lähtee huomaamattomasti. Viimeiset: 17.8. Jan TA 10 kiert (EH, HH), 18.8. Hml Hatunniemi 18p (LK, RKO) ja 26.8. Kal Pirttikosken torni 1m (IHA).

KÄENPIIKA Jynx torquilla
Syksyiset: 16.8. Jan Turenki Otila 1p (KMY), 24.8. Hau Hauhontausta 1p (LK, M. Kokkala),  viimeinen 2.-5.9. Jan Turenki Otila 1p (KMY).

HARMAAPÄÄTIKKA Picus canus
Havainnot 18 harmaapäästä, eli ihan hyvä syysmäärä.

VALKOSELKÄTIKKA Dendrocopos leucotos
Ei ilmoituksia syyskaudelta.

PIKKUTIKKA Dendrocopos minor
63 pikkutikkahavaintoa. Päällekkäisyyksiä varmaan on, mutta määrä on moninkertainen takavuosien ilmoituksiin verrattuna.

POHJANTIKKA Picoides tridactylus
Pohjantikat olivat jälleen vähissä, nyt neljä ilmoitusta: 2.7. Ren Jokiniemi 1/0 (IMY), 23.7. Hat Pyhälahti 1/1 (S. Takatalo), 24.8. Hat Linnokangas 1p (LK, M. Kokkala) ja 4.11. Lop Salmio 0/1 kuolleen kuusen kimpussa (CC).

KIURU Alauda arvensis
Ei mainittavia kerääntymiä, viimeiset: 5.10. Hau Hyömäki 5p (LK), 8.10. Jan Vähikkälä 10p (MV, EH, HH) ja 16.-17.10. Hat Purkalo 1-2p (SV).

KANGASKIURU Lullula arborea
Pari syyshavaintoa: 2.9. Hau Hauhonselkä 1m (LK) ja 17.-24.9. Rmk Korttionmäki 1p (EH, HH).

TÖRMÄPÄÄSKY Riparia riparia
Viimeiset 27.8. Hat Purkalo 2p (SV).

HAARAPÄÄSKY Hirundo rustica
Suurimmat paikalliskerääntymät 13.8. Hat Vesunti 300p (KKS) ja 27.8. Hat Purkalo 400p (SV). Paras muutto 31.8. jolloin Hat Suontaka 1.000m (EL). Syksyn viimeiset: 17.9. Hat Purkalo 24p (SV), 28.9. Kal Kutila 1p (IHA) ja 29.9. Kal VK 1m (IHA).

RÄYSTÄSPÄÄSKY Delichon urbica
Viimeiset syyskuun alussa: 3.9. Hat Tenhola 20 S (PH), 5.9. Hat Lahdentaka 25 kiert (KKS) ja 10.9. Hsj Pursijärvi 4p (M. Rintanen).

NIITTYKIRVINEN Anthus pratensis
Paras muutto 23.9. Hau Hauhonselkä 130m (LK). Viimeiset 21.10. Rmk Herajoen pellot 3 kiert (EH, HH), 22.10. Hau Hyvikkälänjärvi 4p (LK) ja 25.10. Hat Ilamo 1p (SV).

METSÄKIRVINEN A. trivialis
Mainittavin muuttajamäärä 20.8. Kal VK 100+ (EH, HH), viimeiset 23.9. Hau Kokkala 3m (LK), 24.9. Tuu Teuronjärvi 1 ä m (JS) ja 8.10. Lam Teuro 1m (EH, HH).

LAPINKIRVINEN A. cervinus
Kaikki havainnot: 28.-29.8. Hau Kokkala 1p (LK), 2.9. Rmk Riihiviita 3p (EH, HH), 5.9. Rmk Riihiviita 1p (EH, HH), viimeinen 10.9. Hau Kokkala 1m (LK).

VÄSTÄRÄKKI Motacilla alba
1.10. Hat Leiniälä víelä 40p (SV). Tämän jälkeen katosi nopeasti, viimeiset jo 6.10. Jan Vähikkälä 1m (TV), Lop Pilpala 3p (TV), Jan Tervakoski/Napiala 3p (PMÄ), Jan Turenki 3p (KMY) ja syksyn viimeiset jo 15.10. Jan Kernaalanjärvi 1p (ATA, EA) ja 16.10. Rmk Juppala 1p (HH).

KELTAVÄSTÄRÄKKI M. flava
Suurin ilmoitettu kerääntymä 25.8. Lop Sajaniemi 50p (TV). Viimeiset: 10.9. Hau Kokkala 3m (LK), 11.9. Tuu Teuronjärvi 1 S (JS) ja 14.9. Rmk VP 1 kiert (EH).

PEUKALOINEN Troglodytes troglodytes
Viimeiset: 11.10. Hml Miemala 1 ä (HSE), 4.11. Jan Viralan Lanankoski 1p (JTO) ja 26.11. Hat Pelkola 1p (MHV).

KOSKIKARA Cinctus cinctus
Syyskaudelta havainnot n. 10 yksilöstä: 4.11. Tuu Jokikulma 1p +1kv rengastettu (H. Kolunen, V. Ruuska), 5.11. Lop Pilpala 1p (CC), Ren Ahoinen 1p (JTO), Lop Teväntö 1p (JTO), 11.11. Lam Iso-Evo Evojoki 3p (JTO, J. Koskinen, H. Koskinen), 13.11. Lop Jokiniemi 1p (TV) ja 26.11. Lam Porraskoski voimala 2p (JTO).

TILHI Bombycilla garrulus
Ensimmäiset syyskuussa. 25.9. Rmk Lasitehdas n. 50m (KVI). Yleistyi nopeasti ja tilhiä nähtiinkiin runsaasti läpi syksyn. Suurimmat ilmoitetut määrät 13.-21.11. Hau keskusta 350p (LK) ja 27.11. Jan Turenki 260p (JV). Talvikatsauksessa lisää.

RAUTIAINEN Prunella modularis
Rautiaisen helisevää lentoääntä kuultiin monin paikoin syyskuussa, mm. 23.9. Hau Kokkala 44m (LK). Viimeiset lokakuussa: 7.10. Tuu Teuronjärvi 2m (JS) ja Hau Hauhonselkä 1m (LK), 19.10. Hau Kokkala 2m (LK) ja viimeinen 11.11. Rmk jv-puhdistamo 1p (E. Pasanen).

PUNARINTA Erithacus rubecula
Viimeiset: 19.10. Jan Turenki 1p (KMY), 3.11. Hat Lepaa 1p (T. Kärkkäinen) ja 11.11. Rmk Herajoki 1-2p (E. Pasanen).
 
SINIRINTA Luscinia svecica
Kaikki havainnot: 3.9. Rmk VP 1p (HH), 10.9. Hau Kokkala 1p (LK) sekä 14.9. Jan Paisto 1p (ATA, EA) ja Rmk VP 1p (EH).

LEPPÄLINTU Phoenicurus phoenicurus
Viimeiset 26.8. Hau Kokkala 1 n p (LK), 27.8. Lop Keskusta nuori lintu ruokaili orapihlaja-aidassa (EH, HH) ja 24.9. Hat Lahdentaka 1 k p (KKS).

KIVITASKU Oenanthe oenanthe
Viimeiset 17.9. Lop kk 1p (TV), 22.9. Hat Pilpalantanhua 3p (SV) ja 25.9. Hat Hattulanselkä 1p (KKS).

PENSASTASKU Saxicola rubetra
Viimeiset: 2.9. Rmk Riihiviita 4p (EH, HH) ja Kal Kutila 1p (IHA, R. Vilpas), 10.9. Hau Kokkala 1p (LK) ja 12.9. Rmk Korttionmäki 1p (EH, HH).

LAULURASTAS Turdus philomelos
Viimeiset 30.9. Tuu Teuronjärvi 2m (JS), 7.10. Hau Kokkala 2p (LK) ja 10.10. Jan Turenki 1p (KMY).

PUNAKYLKIRASTAS T. iliacus
Paras muutto 6.10. Tuu Teuronjärvi 110m (JS). Viimeiset 24.10. Hau Hauhonselkä 5m (LK) ja 5.11. Hau kk yläaste 1p (LK).

KULORASTAS T. viscivorus
Viimeiset 15.10. Kal Pirttikosken torni 2p (IHA, JK) ja Hau Kokkala 1m (LK) sekä 25.10. Lop Räyskälä 2p (TV).

RÄKÄTTIRASTAS T. pilaris
Suurin ilmoitettu määrä 6.10. Tuu Teuronjärvi 1.100m 200p (JS). Esiintyi runsaana läpi syksyn ja pitkälle talveen.

MUSTARASTAS T. merula
Suurin kerääntymä 28.10. Hat Pekola Ellilä 30p (JKA). Talvehtikin varsin runsaslukuisena.

PENSASSIRKKALINTU Locustella naevia
Ei varsinaisia syyshavaintoja, kesän viimeiset sirisijät 23.7. Kal Äimäjärvi Kutilan silta 1Ä ja Kal Kutinen 1Ä (EH, HH).

RUOKOKERTTUNEN Acrocephalus schoenobaenus
Vain yksi syyshavainto ilmoitettiin: 2.9. Kal Äimäjärvi Kutinen 2 ä p (IHA, R.Vilpas).

LEHTOKERTTU Sylvia borin
Viimeiset perinteiseen tapaan syyskuun alusta: 1.9. Hau Kokkala 1p (LK), 2.9. Kal Kutinen 1p (IHA, R.Vilpas) ja 10.9. Hau Kokkala 1p (LK).

MUSTAPÄÄKERTTU S. atricapilla
Viimeiset yllättäen jo syyskuulta: 6.9. Hau Kokkala 1 k p (LK) ja Jan Turenki Otila 1 n p (KMY) sekä 23.9. Hau Kokkala 1 k p (LK).

HERNEKERTTU S. curruca
Viimeiset 11.9. Jan Turenki Otila 1p (KMY) ja 12.-14.9. Hau Kokkala 1-2p (LK).

PENSASKERTTU S. communis
Viimeiset 5.9. Hau Kokkala 1p (LK), 6. ja 19.9. Hat Lahdentaka 1p (KKS).

SIRITTÄJÄ P. sibilatrix
Yksi myöhäinen: 7.9. Hau Kokkala 1 p yritti laulua (LK).

PAJULINTU Phylloscopus trochilus
Viimeiset: 19.9. Hat Lahdentaka 1 1kv p (KKS) ja Hml Jukola 1 ä syyslaulua (PH) sekä 23.9. Lop Sajaniemi 1p (TV).

TILTALTTI P. collybita
Lokakuiset: 1.10. Hau Hauhonselkä 1p (LK), 4.10. Hat Linnokangas 1Ä (SV) ja Jan Turenki 2p (KMY), 7.10. Kal VK 1Ä (IHA), 8.10. Hau Kokkala 1Ä (LK) ja 11.10. Hml keskusta 1ä (HSE).

HIPPIÄINEN Regulus regulus
Yksi vaellukseen viittaava havainto: 11.10. Hat Hattulanselkä 15m (J. Hiitelä).

HARMAASIEPPO Muscicapa striata
Viimeiset: 4.-5.9. Hat Lahdentaka 1-2p (KKS) ja 5.-12.9. Hau Kokkala 1-3p (LK, HSE ym.)

KIRJOSIEPPO Ficedula hypoleuca
Viimeiset 30.8. Jan Turenki Otila 1p (KMY) ja 14.9. Lop Launonen 1p (MVA).

PIKKUSIEPPO Ficedula parva
Elokuulta kolme: 6.8. Kal Kalliomaa 1 k ad p (T. Lehtilä), 22.-23.8. Jan Mallinkainen 1 n-puk p (RKO, LKO) ja 29.8. Hat Lahdentaka 1 n-puk p (KKS).

PYRSTÖTIAINEN Aegithaous caudatus
Havaintoja runsaasta 600 yksilöstä, mikä on selvästi edellisvuotta vähemmän.

PÄHKINÄNAKKELI Sitta euroapea
Ensimmäinen 18.10. Hau Kokkala tiaisparvessa W (LK), 21.10. Jan Vähähiidentie 1p (ATA, EA), 5.-9.11. Jan Pyhämäki 1p (JV, HSE ym.), 4.-5.11. Rmk Hirvijärvi (JMÄ, HH), 20.11. alkaen Kal Jalavaniemi 1p (RV) ja 27.11. alkaen Hat Metsänkylä 1p (SV). Osa linnuista tavattiin talvellakin.

KUHANKEITTÄJÄ Oriolus oriolus
Perinteinen syyskesän havainto: 2.8. Hau Kokkala 3 - 2Ä+ä (LK).

PIKKULEPINKÄINEN Lanius collurio
Viimeiset: 3.9. Kal Kutinen 1p (EH, HH), 5.9. Rmk Riihiviita 1p (EH, HH) ja 17.9. Rmk VP 1p (EH, HH).

ISOLEPINKÄINEN Lanius excubitor
Runsaasti havaintoja, lähes 80 yksilöstä. Syksyn ensimmäiset 3.9. Hat Rietoo (KMY) ja Hat Mervi 1p (H. Vasamies); mahdollisesti sama lintu. 5.9. Hau Kokkala 1p (LK), 6.9. Kal Iittala 1p (ATA, EA). Tämän jälkeen ilmoituksia eri puolilta Kanta-Hämettä yksittäisistä linnuista. Syksyn ainoa "kerääntymä" 5.10. Hat Suontaka-Mervi yht. 5p (KMY).
 
NÄRHI Garrulus glandarius
Pientä vaellusta: 24.9. Tuu Teuronjärvi 10 S-W/5a (JS).

PÄHKINÄHAKKI Nucifraga caryocatactes
Kaikki havainnot n. 15 yksilöstä. Ensimmäiset: 7.-10.8. Lammi biologisen aseman pihapiiri 1p (J. Sirkiä), 30.8. Hml Käikälä 1 SW (J. Syrjänen). Seuraavat lokakuulta: 2.10. Jan Harviala 1 ä (JMV), 6.10. Rmk Korttionmäki 1 N (EH, HH) ja Tuu Suolijärvi 1 E (EH, HH). 16.-18.10. Lam kko-hautausmaa-Ormajärvi enimmillään 5p (LK, M. Mäkelä). 18.10. Tuu Kanalanharju 2p (LK), 19.10. Hsj Monni 1 kiert (EH), 20.10. Lam biologinen asema 1p (J. Mäkinen), 24.10. Hat Lepaa 1 ä (HSE) ja 11.11. Tuu Pohjoinen 1 (LLI).

NAAKKA Corvus monedula
Suurin ilmoitettu määrä: 25.10. Rmk keskusta n. 2.200 yöpymään hakeutuvia lintuja (EH, HH).

VARIS Corvus cornix
Yksi muuttohavainto: 15.10. Kal Pirttikosken torni 109m (IHA, JK). Jostain syystä staijarit eivät ole innostuneet varismuuton seurannasta?

KOTTARAINEN Sturnus vulgaris
Suurin kerääntymä 8.8. Jan Uhkoila 850p (MHV). Viimeiset jo lokakuussa: 24.10. Jan Turenki 22 NW (JVS), 25.10. Hat Ihalempi 30p (ATA, EA) ja 29.10. Hat Lehijärvi Leiniälä 60p (KKS).

VARPUNEN Passer domesticus
Niukasti ilmoituksia, eniten 9.9. Hml Aulanko hevostallin ympäristö 80p (J. Honkala).

PIKKUVARPUNEN Passer montanus
Runsaasti ilmoituksista pikkuparvista, lähinnä asutuskeskuksista eri puolilta aluettamme. Pikkuvarpusen voittokulku jatkuu!

PEIPPO Fringilla coelebs
Paras muutto 24.9. Rmk Korttionmäki 600m (EH, HH). Syksyn viimeiset 25.11. Lop Sajaniemi 1p (TV), 26.11. Rmk Upokkaantie 1 k p (KV) ja 27.11. Jan Pyhämäki 2 k p (JV).

Lisäksi 23.9. Hau Kokkala peippolaji ml. PL yht. 4.000 m (LK).

JÄRRIPEIPPO F. montifringilla
Syksyn ensimmäiset normaaliin aikaan 6.9. Hau Kokkala 1p (LK) ja 8.9. Jan Turenki 2m (KMY). Ei mainittavia kerääntymiä, syyskauden viimeiset 29.10. Jan Turenki 1 ruokinnalla (JVS) ja 2.11. Rmk jv-puhdistamo 1 k p (E.Pasanen).

HEMPPO Carduelis cannabina
Niukasti havaintoja, suurin määrä 22.9. Rmk VP 25p (MV, HH). Syksyn viimeiset 2.11. Hml Idänpää 1p (KKS) ja 4.11. Rmk VP 1p (SL).

URPIAINEN Carduelis flammea
Syksyn ensimmäiset 28.9. Tuu Teuronjärvi 1 E (JS), 6.10. Tuu Teuronjärvi 2 S (JS) ja 7.10. Hau Hauhonselkä 4m (LK).

TUNDRAURPIAINEN Carduelis hornemanni
Pari syyshavaintoa: 28.10. Hat Hattulanselkä 2p (JKA) ja 25.11. Hml Olympiakylä 1p urpiaisparvessa (MHV).

TIKLI Carduelis carduelis
Kaikki yli 20 linnun parvet: 20.8. Jan TA 30p (EH, HH), 17.9. Rmk Korttionmäki 35 kiert (EH, HH) ja 7.11. Hat Purkalo 39p (SV) ja 14.11. sama paikka 26p (SV).

VIHERVARPUNEN Carduelis spinus
Esiintyi alkusyksyllä runsaana, suurimmat kerääntymät: 23.9. Hau Kokkala 430p (LK), 28.9. Kal VK 500p (IHA) ja 29.9. Hat Pekola Ellilä 800p (JKA).

TAVIOKUURNA Pinicola enucleator
Neljä havaintoa: 4.11. Hau Kk Vuorenharju 2 k kiert (LK), 5.11. Hml Lintumäki 4 SE (MHV), 13.11. Hml Puimurinpolku 1 kiert (PH) ja 20.11. Lam Ormajärvi 2 ä (HSE).

NOKKAVARPUNEN Coccothraustes coccothraustes
Kaksi: 5.10. Hau Tuittula 1p/m (LK) ja 9.11. Hat Rahkoila 1p (SV).

PIKKUKÄPYLINTU Loxia curvirostra
Runsaasti havaintoja läpi syksyn.

ISOKÄPYLINTU L. pytyopsittacus
Kaksi havaintoa: 27.9. Hat Lehijärvi 3 kiert (HSE) ja 16.10. Tuu Sairiala 1 ä (HSE).

PUNAVARPUNEN Carpodacus erythrinus
Viimeiset: 23.7. Tuu Teuronjärvi 2 m (JS) ja 24.7. Tuu Teuronjärvi 1m (JS).

LAPINSIRKKU Calcarius lapponicus
Kaikki havainnot: 2.9. Rmk Riihiviita 1p (HH), 7.9. Hau Hauhonselkä 1m (LK) ja 22.10. Lop Sajaniemi 1p (TV).

PULMUNEN Plectrophenax nivalis
Jälleen mukava syysesiintyminen. Kaikki havainnot: 7.10. Hau Hauhonselkä 1m (LK), 22.10. Lop Topeno Partasuo metsäautotiellä (JMV, P. Valonen), 23.10. Hau Hauhonselkä 1m (LK), 25.10. Hat Ilamo 2p (SV), 29.10. Hau Hauhonselkä 7m (LK), 5.11. Hau Rukkoila 1p (LK) ja 12.11. Hsj Juomunki 1p (HH).

KELTASIRKKU Emberiza citrinella
Enimmillään 11.11. Hau Vitsiälä 500p (LK).

PAJUSIRKKU E. schoeniclus
Viimeiset: 15.10. Hau Kokkala 1m (LK), 21.10. Rmk Herajoen pellot 2p (EH, HH) ja 24.10. Rmk VP 1p (HH).