Talvihavainnot 2006-2007

Talvella 06-07 tavattiin Kanta-Hämeessä n. 105 lajia, joista havaintojärjestelmä
Tiiraan kirjattiin vain 100 lajia. Nämä muodostavat tämän katsauksen pohjan. Pari
ARK-lajia on jätetty käsiteltäväksi toisaalla.

Lauri Kokkala

Avointen vesistöjen ansiosta etenkin vesilinnut ja lokit esiintyivät poikkeuksellisen
runsaina. Marjalintuja talvehti keskimääräistä vähemmän. Tikkoja ja käpylintuja
näkyi kohtalaisesti.
Harvinaisempia lajeja edusti esim. ensimmäiset tammikuiset mustakurkku-uikku,
mustalintu ja uuttukyyhky sekä pikkulinnuista peukaloinen, useat mustapääkertut, nokkavarpunen, pulmunen ja lapinsirkut. Erityismaininnan ansaitsee lapinpöllö,
josta tehtiin ainakin viisi havaintoa.

Talven sää: Ensilumi satoi jo lokakuun 30. päivänä. Seuraavina kahtena vuorokautena lunta kertyi peräti  30 cm, jonka jälkeen pakkanen kiristyi jopa -15 asteeseen. Pienimmät järvet Jäätyivät. Talvi näytti tulevan aikaisn ja ankarana. Mutta jo marraskuun puolessa välissä oli maa jälleen paljaana ja järvetkin aukesivat kuunlopulla. Joulukuu oli hyvin leuto. Lunta satoi vähän ennen joulua, mutta sekin suli pois jouluksi. Esim. Hauhonselkä jäätyi uudelleen vasta 29.12.
Vuosi 2007 alkoi jälleen keskimääräistä lämpöisempänä ja Hauhonselkäkin aukesi
vielä kerran 7.1. jäätyen lopullisesti 12.1. Suuremmat järvet kuten Vanajanselkä ja
Iso-Roine jäätyivät vasta 21.1. Tammikuun loppupuoli oli normaali pakkasineen ja
lumisateineen.
Helmikuu olikin sitten jo todellinen talvikuukausi. Siihen sisältyi pari kovaa pakkas-
jaksoa. (7.2. -35 astetta). Lunta satoi vain neljänä ensimmäisenä päivänä. Maaliskuun
vaihteessa lunta oli n. 30 cm.


KYHMYJOUTSEN Cygnus olor
   Havaintoja kolmelta järveltä. Kal VS 6.1. asti 1-3p (IH,JK,ym). Hat Lehijärvi 6.1.
asti kesän poikue 2ad3juv (KK, ym). Lam Ormajärvi 13.1. saakka enimmillään 2ad
3juv (AL, ym) sekä 6.1. Jan Tervajoki 1 2kv p (AL). Kyhmyjoutsen oli uudenvuoden pinnaralliin uusi laji.

JOUTSEN Cygnus cygnus
   Joulukuun sulissa vesissä vielä hyvin runsas. Suurimpia kerääntymiä: 2.12. Lam
Vanhakartano 46ad6juv (LK). 16.12. Hau Pyhäjärvi 24ad12juv (LK). Tammikuussa edelleen isoja kerääntymiä.  1.1. Hau Vuolle 35ad22juv (LK, AJL, RKO, HS). 6.1.Tuu Jokikulma 32p (H.Kolunen, Vaula Ruuska). 7.1. Hau Vuolle 47ad30juv (LK).
 9.1. Lam Vanhakartano 16ad12juv (Timo Metsänen, ym). 17.1. Tuu Ylinen Tuulos-
Lammi 22p (H.Kolunen). Tammikuun viimeiset 21.1. Tuu Jokikulma 12W (H.Kolu-
nen). Tämän jälkeen lähes kolmen viikon väli kunnes kolme mahdollisesti jo kevät-
muuttoon viittaavaa havaintoa: 9.2. Hau Vihavuosi 2p TNU, JL). 14.2. Hat Lepaa
2ad N (TK) ja 18.2. Lop Pilpala 2ad p (CC).

KANADANHANHI Branta canadensis
   Kannan kasvu näkyy myös talvihavainnoissa. Joulukuussa enimmillään Lam Van-
hakartanon pelloilla ja Ormajärvellä 6p (TM, ym). Kal Heinunlahdella enimmillään
21p (IH, HH, ym). Hau HS suurin parvi 22.12. 41p (LK). Tammikuussa vielä Lam
Ormajärvi 2.1. 5p (AL), Kal Heinunlahti 3.12. 2 S (PH), ja viimeiset 7.1. Hau HS
22p jäällä (LK).

TAVI Anas crecca
    Hml Paroisten puhdistamo 1 n p (KJ), 19.12.-2.1. Jan Turenki Hiidenjoki 1 n p (AL), 22.1. Jan Turenki Myllyoja 1 n p (AL).

TUKKASOTKA Aythya fuligula
   Joulukuulta kolme havaintoa: 2.12. Rmk Paalijärvi 1 k p (HH), 3.12. Kal Äimäjärvi
Kutilan silta 1 n-puk p (IH) ja 17.12. Hat Lehijärvi 1 n-puk p (IH, JK).

MUSTALINTU Melanitta nigra
   Hau Pyhäjärvellä viipyi yksinäinen koiras 9.1. asti (LK, ym). Lintu oli 16.12 saakka
pienellä alueella järven S-osassa ja siirtyi loppuajaksi W-päähän. Havainto on ensimmäinen tammikuinen alueellamme eli myöhäisyysennätys.

PILKKASIIPI Melanitta fusca
   3.12. Kal Verhonkulma 5 kiert (IH), 9-10.12. Hau Pyhäjärvi 1 n p (LK, ym), 15.12.
Hau HS 2p (LK), 16.-24.12. Hat Lahdentaka 1-2p (IMY, ym), 23.-25.12. Hau HS 1 n
p (LK), 30.12. Kal Verhonkulma 2p (MHY, ym).

UIVELO Mergus albellus
   16.12. Kal Äimäjärvi Kutilan silta 1 n-puk p (IH).

TUKKAKOSKELO Mergus serrator
   Yksi n-puk p 6.1. Lam Avuskulma Kuohijärvi (Jarmo Korpenfelt, S-L Kivelä).Kaik-
kienaikojen  ensimmäinen tammikuinen, siis myöhäisyysennätys.

ISOKOSKELO Mergus merganser
   Viipyy selkävesillä aina jäiden tuloon asti. Joulukuussa esim. Hau Hauhonselällä
satapäinen parvi koko kuukauden. Enimmillään 16.12. 450p (LK). Isojen järvien ol-
lessa auki vielä tammikuussa parvet siirtyvät niille. Viimeiset 20.1. Hau
Iso-Roine 24p (LK) ja Kal Verhonkulma 250p (HH,LK).

PYY Bonasa Bonasia
   Havaintoilmoituksia kaikkiaan 88 yksilöstä. Suurin kerääntymä 2.12. Hat
Leppäkorpi 7p (SV).

TEERI Tetrao tetrix
   Kanalintukannat olivat poikkeuksellisen runsaat. Teerihavaintoja kertyi n 600
yksilöstä. Suurimpia parvia: 11.12. Jan Suursuo 21p (KK), 17.12. Hat Miekolammi 20p (SV), 23.12. Hau Kivisyrjänmäki 20p (KJ), 30.12. Hat Suurisuo 24p (LK),
9.1. Hat Märvistönmäki 47p (SV), 30.1. Lam Sudenpesänkangas 21p (AL), 8.2. Jan Isojärvi 35p (JMV, ym), 25.2. Kal Tapiala 35p (IH), 27.2. Lam Selkjärvi 30p (T.Metsänen).

METSO Tetrao urogallus
   Metsoja ilmoitettiin n. 21 yksilöä, jakaantuen kunnittain: Hat 3, Hsj 1, Jan 4, Kal
3, Lam 9 ja Lop 1.

PELTOPYY Perdix perdix
   Kaksi ilmoitusta: 28.1. Jan Jokimaa 12p (Tommi Ansio) ja 9.2. Kal Lontila 6p (IH)

KUIKKA Gavia arctica
   6.12. asti Kal Heinunlahti 1 tp p (IH,JK),ja 15-21.1. Hau Iso-Roine 1ad tp ja 1 2kv p
(AL,LK). Lisäksi yksi gavia sp. 28.12. Kal VS (IH). 21.1. on myöhäisyysennätys.

KAAKKURI Gavia stellata
   Joulukuun alussa kaksi havaintoa: 1.12. Kal Heinunlahti 2 m SW (IH), ja 10.12. Hat
Lehijärvi 2 p (EH, HH).

PIKKU-UIKKU  Tachybaptus ruficollis
   Jo toisena vuonna peräkkäin talvihavainto alueeltamme. 3.12. Kal Äimäjärvi Kutilan silta 1 tp p (IH)

SILKKIUIKKU Podiceps cristatus
   Hat/Kal Vanajanselällä koko talven 20.1. asti 1-7 p (IH, ym). Tämän lisäksi vain
21.12. Hat Lehijärvi 2 p (EH, HH). Jälleen ennätysmyöhäinen.

MUSTAKURKKU-UIKKU Podiceps a-uritus
   Taas uusi tammikuun laji alueellemme. 5.1. Kal Verhonkulma 1 jp p (MR, IH, ym)
Myöhäisyysennätys parani paljon, sillä edellinen oli 16.12.2000.

MERIMETSO Phalacrocorax Carlo
   Kal Verhonkulmalta havaintoja 20.1. asti 1-3 p (IH, ym). Lisäksi 1.12. Hat Lehijärvi
1 p (SV).

HARMAAHAIKARA Ardea cinerea
   Yksinäinen haikara viivytteli 2.-3.12. Hat Mirolan satamassa (PV, ym) ja 4.1. Hat
Lepaa Vihdinvirta 1 p (AL).

MERIKOTKA Haliaeetus albinilla
   Hat/Kal Vanajanselältä havaintoja vähintään 6 eri yksilöstä sillä seuraavat iälleen
kirjatut ilmoitukset saatiin: 22.12. 2juv p (HPI), 6.1. 1 subad p (TK), ja 20.1. 3 ad p
(HH, LK). Lisäksi seuraavat havainnot muualta: 2.12. Tuu Pyhäjärvi 1 1kv W (LK),
3.12. Rmk VP 1 ad W (HH) ja 18.12. Hau Hauhonselkä 1 ad p (LK), 10.1. Jan Suu-
risuo 2 ad p (AL) ja 28.1. Lam 1 2kv p (AL). Merikotka nähtiin ensimmäisen kerran
uudenvuodenrallissa.

KANAHAUKKA Accipiter gentilis
   31 havaintoilmoitusta, jotka koskivat n. 21 yksilöä. Ilmoituksia kuukausittain Jo 7
Ta 14 ja He 8. Yksilöitä kunnittain Hat 3, Hau 1, Hsj 1, Hml 2, Jan 3, Kal 2, Lam 2,
Lop 3, Ren 1, Rmk 2 ja Tuu 1.

VARPUSHAUKKA Accipiter nisus
   82 havaintoilmoitusta 52 yksilöstä. Kuukausittain Jo 27, Ta 28 ja He 22 ilmoitusta.
Kunnittain yksilöitä: Hat 12, Hau 4, Hsj 1, Hml 12, Jan 8, Kal 2, Lam 2, Lop 3, Ren
1, Rmk 7 ja Tuu 0. Varpushaukkoja löytyi kaksinkertaisesti edelliseen vuoteen ver-
rattuna, kun taas kanahaukkojen määrä hieman väheni.

MAAKOTKA Aquila chrysaetos
   Jan Suurisuolla tammikuussa haaskaa hyödynsi ainakin 1 subad ja 1 2kv kotka.
Lisäksi kolme havaintoa: 17.1. Hat Pukarojärvi 1 2kv J.Passila) , 21.1. Hat Taka-
järvi 1 2kv hirven perkeillä (Seija Niskanen) sekä 28.1. Lam 1 subad p (AL).

TUULIHAUKKA Falco tinnunculus
   Tammikuulta kaksi havaintoa: 9.1. Hml Hirsimäki 1 p M. Pitkänen) ja 12.1. Rmk
Monni 1 p (MP).

AMPUHAUKKA Falco columbarius
   Poikkeuksellisen paljon havaintoja. Havainnot kunnittain:Hat 22.1. Leiniälä 1 p (AL), Hau 22.12. Hauhonselkä 1 m S (LK). Hml 18.12. Puimuripolku 1 SW (PH), 21.12. Pikku-Parola 1 n kiert (MR,LL), 25.1. Kauriala 1 kiert (TK) ja 17.2. Hätilä 1 kiert (KJ). Jan Turenki 13.1.-22.2.4 havaintoa (JVS, ym). Kal 6.1. Taljala 1 n p (IH,HH), 11.2. Sittala 1 p (LL) ja 27.2.Rastila 1 k p (SR). Rmk 28.12. Kumela 1 n p (H. Luoto), 7.1. Herajoki 1 k p (ALK)ja 25.1.Jätevedenpuhdistamo 1 kiert (MR, LL).

NOKIKANA Fulica atra
   Joka talviset vakiopaikat: Kal Äimäjärvi 1.-19.12. 3-7 p (IH, ym) sekä Hat Lehijärvi
1.12-6.1. 1-3 p (SV, ym).

JÄNKÄKURPPA Lymnocryptes minimus
   19.12.-2.1. Lam Puhdistamo 1 p jv.putken suulla ojassa (AL).

NAURULOKKI Larus ridibundus
   Yksi viivyttelijä: 2.12. Kal Verhonkulma 1 tp p (MHV).

KALALOKKI Larus canus
   Joulukuussa normaalia runsaampi: 2.12. Hat Pelkola 20 p (MHV), 17.12.Kal Verhonkulma 20 p (LK), 19.12. Hau Hauhonselkä 12 p (LK). Tammikuussakin vielä 9 havaintoilmoitusta. Enimmillään 11.1. Hat Lepaa 13 kiert (TK). Viimeiset 20.1. Kal
Verhonkulma 5 2kv p (HH, LK).

HARMAALOKKI Larus argentatus
   Todella isoja kerääntymiä: 31.12. Rmk Paalijärvi 550 p (JP, MP) , 3.1. Hml Mie
malanselkä n. 3000 p (AL) sekä 18.1. Hml Miemalanselkä 1200 p (SV).

ISOLOKKI  Larus hyperboreus
   Samasta linnusta kaksi havaintoa 16.12. Rmk Paalijärvi ja Hirvijärvi 1 1kv (EH, HH) sekä 4.1. Hml Miemalanselkä 1 2kv p (AL).

MERILOKKI Larus marinus
   Hau Hauhonselkä 1.-28.12. 1ad p (LK), Hat Lehijärvi 2.12. 3p, 10. ja 30.12. se
kä 6.1. 1p (KJ, LL, ym), Hat/Kal Vanajanselkä 20.1. asti 1-12p (IH, ym), Rmk
Paalijärvi 31.12. 12p (HH), 4.1. Hml Miemalanselkä 31 p (AL).

UUTTUKYYHKY Columba oinas
   Alueemme ensimmäinen tammikuun havainto ja samalla uusi laji uudenvuoden
ralliin. 1.-2.1. Jan Harviala 1p varisparvessa (MR, HH, LL,AL).

SEPELKYYHKY Columba palumbus
   Peräti kaksi havaintoa: 3.1. Hat Ihalempi Ali-Kerälä 1 p tulvapellolla (AL) ja
21.1. Jan Tervakoski Ruhka 1 p viljasiiloilla (AL).

HUUHKAJA Bubo budo
   Havainnot neljästä yksilöstä: 25.12. Lam Vähä-Evo 1p (TNU, JL), Tammi-helmikuun Jan Tervakoski 1Ä (ATA, EA, ym) , 15.1. Tuu Takamaa 1p (AL) ja 28.1.
Jan Wanantaka 1 p (AL).

HIIRIPÖLLÖ Surnia ulula
   5.-31.12. Hau Porras 1p (PP, LK), 16.12. Hat Miekolammi 1 kiert (MHV), 15.1.
Jan Kontuvuori 1 p (AL)

VARPUSPÖLLÖ Glaucidium passerinum
   34 havaintoilmoitusta 24 eri yksilöstä. Ilmoitukset kuukausittain Jo 12, Ta 13 ja
He 9. Yksilömäärä kunnittain: Hat 4, Hau 1, Hml 3, Jan 2, Kal 3, Lam 4, Lop 4,
Ren 1, Rmk 1 ja Tuu 1.

LEHTOPÖLLÖ Strix aluco
   Vain 6 talviaikaista havaintoa: 4.12. Hau Kyttälä 1p (LK), 25.12. Lop Sajaniemi
1p (TV), 27.1. Lam Porkkala 1 p (AL),  8.2. Hml Puimuripolku 1p (PH), 20.-22.2. Hml Ruukki Oy 1p sisällä (KJ),24.2. Lop Sajaniemi 1p (TV).

VIIRUPÖLLÖ Strix uralensis
   Yksitoista havaintoa: 16.12. Hau Kokkila 1p (JKI), 18.12. Jan Saloinen 1p (PUR),
 25.-30.12. Hau Kokkala 1p (LK, MK), 1.1. Jan Lautamäennummi pinnarallissa 1p
(LK, AJL, RKO, HSE), 5.1. ja 16.2. Lam Evo Mustajärvi 1 p (AL), 10.1. Hml Kauriala 1p (MR), 13.1. Rmk Köykkälä 1p (PR,RH), 13.1. Hsj Torhola 1p PR, RH), 28.1. Lam Sudenpesänkangas 1 p (AL), 2.2. Ren Rasinkylä 1 p (AL) ja 17.2. Hat Pillisuo 1p (TNU).

LAPINPÖLLÖ Strix nebuloosa
   Loppuvuonna 2006 vaelsi eteläiseen Suomeen poikkeuksellisen paljon lapinpöllöjä.
Hyvän osansa sai myös Kanta-Häme. 1.12. Hat Monaala 1p (Sisko Tallinen), 9.-11.12.
Jan Kesijärvi Uraani 1p (KMY, ym), 14.12. Hml Karanoja 1 p (AL), 16.12. Hat Miekolammi 1p (MHV), 19.12. HauKokkala 1p (LK, MK).

HARMAAPÄÄTIKKA Picus canus
   Kaikkiaan 27 yksilöä ilmoitettiin, jotka jakautuivat kunnittain: Hat 3, Hau 2, Hsj 2,
Hml 1, Jan 5, Kal 3, Lam 5, Lop 2, Ren 0, Rmk 3 ja Tuu 1. Havainnot painottuivat
tammi- helmikuulle.

PALOKÄRKI  Dryocopus martius
   Kaikkiaan n. 60 yksilöä havaittiin.

VALKOSELKÄTIKKA Dendrocopos leucotos
   11.1. Lam 1 renkaaton k p (AL)

PIKKUTIKKA Dendrocopos minor
   45 havaintoilmoitusta noin 27 eri yksilöstä. Kunnittain: Hat 9, Hau 2, Hml 4, Jan 4,
Kal 3, Lam 2 ja Lop 3.

POHJANTIKKA Picoides tridactylus
   Edellisvuotta vastaavasti havaintoja. Koko talven Hml Aulanko 1-2p (monet), 4.1.
Hml Palvaanharju 1 n p (AL), 5.1. Lam Evo Kotinen 2 p (AL), 12.1ja 27.1. Hat Metsänkylä 1p (TNU, SV), 24.1. Jan Turenki Otila 1p (KMY), 27.1. Lam Sajaniemi 1 n p (AL), 30.1. Lam Sudenpesänkangas 2 p (AL), 19.2. LopLopenkylä Hevosoja 1 k p (HJ), 20.2. Hat Linnokangas 1 k p (TNU), 25.2. Ren Heini-suo 2 n p (TNU)

KIURU Alauda arvensisu
   Uusi myöhäisyysennätys ja vielä poikkeuksellisen suuri määrä: 19.12. Hml Hattelmala 10 kiert (JV, PUR)

TILHI Bombycilla garrulus
   Koko talven suhteellisen runsas. Suurimpia parvia: 2.12. Hau Kk 200p (LK), 3.12.
Rmk Räätykänmäki 300p (E. Pasanen), 1.1. Rmk Peltosaari 400p (ARA), 2.2. Hml
Kauriala 350p (JV, PUR). Helmikuussa vielä 100-200 parvia eri puolilla.

KOSKIKARA Cinclus cinclus
   Vain 25 talvehtijaa alueellamme, joka on vajaa pulet normaalivuoden määristä.
Havainnot painottuvat helmikuulle. Ilmoituksia kuukausittain Jo 11, Ta 25 ja He 25.
Yksilömäärät kunnittain: Hat 4, Hau 1, Hsj 2, Hml 2, Jan 6, Kal 1, Lam 3, Lop 2, Ren
3, Rmk 0 ja Tuu 1.

PEUKALOINEN Troglodytes troglodytes
   Harvinainen talvihavainto alueellamme: 6.1. Jan Virala Myllykoskenoja 1 p rantaryteikössä (AL).

MUSTARASTAS Turdus merula
   Hyvin runsas esiintyminen. Havainnot kuukausittain: Jo 23, Ta 153 ja He 39. Lukemissa näkyy pihabongauksen vaikutus tammikuun lukuihin. Suurimmat kerääntymät Hat Lepaalla 6.1. 11p (Rauno Yrjölä) ja 31.1.-4.2. 8p (TK,AL), 17.-18.2.
Jan Turenki 18 p (AL).

RÄKÄTTIRASTAS Turdus pilaris
   Tammikuun puoliväliin asta vielä 100-200 yks. parvia Hämeenlinnassa ja Riihimäessä. Helmikuun suurimmat määrät jo vaatimattomia: 1.2. Hat Pekola Ellilä
7p (JKA) ja 7.2. Hml Olympiakylä 5p (MHV), 17.-18.2. Jan Turenki 15 p (AL). Tämän jälkeen vielä yksittäisiä.

PUNAKYLKIRASTAS Turdus iliacus
   Yksi havainto: 3.1. Hml Pullerinmäki 1 p räksäparvessa (AL).

KULORASTAS Turdus viscivorus
   Myös yksi havainto: 23.12. Jan Turenki Papintie 1 p rastasparvessa (AL).

MUSTAPÄÄKERTTU Sylvia atricapilla
   20.12. Jan Tervakoski 1p (ATA, EA), 3.1.-5.3. Rmk Petsamo 1 n p (AN, PN),
30.1. Rmk Piikinmäki 1 k p (RH), 31.1. Rmk Koivistonmäki 1 k p (RH).

PYRSTÖTIAINEN Aegithalos caudatus
   Havaitut määrät kuukausittain Jo 168, Ta 258 ja He 100. Suurimmat parvet: 4.12.
Ren Ahoinen 15p (TV), 24.12. Hat Pekola Ellilä 15 kiert (JKA), 26.12. Tuu Jokikulma 15p (H. Kolunen, V. Ruuska), 28.1. Hat Pekola 15p (A.Halminen),
3.2. Rmk Hirvijärvi 14 kiert (JP).

PÄHKINÄNAKKELI Sitta europaea
   Vaihteeksi vähän runsaampi kuuden yksilön voimin. 5.12.-6.4. Hat Metsänkylä 1p
(SV, ym), 25.12.-24.2. Hml Aulanko 1p (Outi Anttila, ym), 30.12. Kal Hevoshaankärki 1p MHV), 5.1. Lam Evo 1 p (AL), 27.1. Tuu Syrjäntaka 1p (M-L Sarvala), 29.1. Hat Herniäinen 1 p (AL)

ISOLEPINKÄINEN Lanius excubitor
   Vain 25 yksilöä ilmoitettiin, joka jää puoleen tavanomaisesta. Havainnot painot-
tuivat tammikuulle. Yksilömäärät kunnittain: Hat 5, Hau 0, Hsj 2, Hml 2, Jan 2, Kal 3.
Lam 0, Lop 4, Ren 1, Rmk 2 ja Tuu 4.

PÄHKINÄHAKKI Nucifraga caryocatactes
   Ainoastaan kaksi havaintoa: 9.-10.12. Jan Harviala Halkomäki 1p (JMV, AV), 11.1.
Lam Untula 1 p (AL).

KORPPI  Corvus corax
   Suurin kerääntymä 11.1. Lam Biologinen asema 27 Pääjärven S-puolen harjun päällä (J.Mäkinen, J.Huotari)

KOTTARAINEN Sturnus vulgaris
   Tyypillisesti muutama jää alueellemme talvehtimaan. 3.12. Rmk VP 1p (HH), 1.12.-
1.1. Hsj Pursijärvi 1p (P.Fågel, ym), 1.12.-5.1. Hat Ihalempi 1-3p (ALK, ym) ja Hat
Parola 4.2. asti enimmillään 3p (KK, ym).

VARPUNEN/ PIKKUVARPUNEN Passer domesticus/montanus
   Rmk keskustassa 1-2 risteymää jo usean vuoden ajan (H.Luoto).
Ari Lehtinen laski 17.-18.2. Jan Turengin varpuset ja pikkuvarpuset. Pikkuvarpusia löytyi kaikkiaan 312 yksilöä 12 paikalla ja varpusia vain 58 yksilöä.

PEIPPO Frigilla coeleps
   Havaintoja kuukausittain: Jo 9, Ta 24 ja He 2 yksilöstä. Helmikuiset 20.2. alkaen Rmk Petsamo 2p (AN).

JÄRRIPEIPPO Frigilla montifringilla
   Havaintoja kuudelta paikalta: 26.12. Tuu Jokikulma 2p (H.Kolunen, V.Ruuska), 26.12., 13.1. ja 27.1. Kal Iittala 1p (IH, MR), 26.12. Lop Salmio 1 k p (CC), 2.1. Jan Turenki Papintie 1 k p (AL), 7.1. JanTurenki 1p (LL), 17.1. Hat Tenhola 1 n p (AL), 27.1. Hml Riihipolku 1p (V.Koivu).

TIKLI Carduelis carduelis
   Runsaasti talvehtijoita. Isoimpia kerääntymiä: 10.12. Jan Tuulensuu 19 kiert (JVS),
28.12. Hat Purkalo 23p (SV), 1.1. Hml Rautatienkatu 25p (HH, LL, MR), 2.1. Jan TA
36 p (AL), 7.1. Jan TA27p (JVS), 9.1. Hml Paasikiventie 33p (S.Sergejeff), 16.2. Hml Paroinen 32p (LL).

VIHERVARPUNEN Carduelis spinus
   Pieniä parvia koko talven. Suurimmat: 6.12. Kal Verhonkulma 70 S (MHV), 7.1. Hat Mierola 250 p (TS). Tammikuun lopulla vielä 20.1. Hau Rukkoila Iso-Roine 55p
(LK) ja helmikuun suurin 6.2. Kal Iittala 38p (MR).

HEMPPO Carduelis cannabina
   Tavanomaista enemmän havaintoja. 11.1. Hat Lepaa 1p (TK), 14.1. Rmk Peltokylä
2p (MR, LL), 25.1. Rmk Jäteveden puhdistamo 2p (MR, LL), 27.-28.1. Hml Kauriala
2p (H.Öhberg, ym), 27.1. Kal Lenni 1p (K.Palonen), 28.1. Jan Turenki Papintie 2 p (AL), 5.2. Rmk Upokkaantie 1p (KVI).

VUORIHEMPPO Carduelis flavirostris
   20.1.-8.2. Hml Paroisten puhdistamo 1p (TNU, ym) lintu viihtyi lähes kolme viikkoa rikkaruohoisilla kasoilla. 21.1. Hat Lepaa 1p (TK).

URPIAINEN carduelis flammea
   Melko yleinen koko talven. Suurimpia parvia: 28.12. Hau Okerla 400p (LK), 1.1. Hml Kauriala 250p (JTO), 7.1. Hau Kyttälä 200p (LK) ja 7.1. Hau Vuolle 500p (LK).

TUNDRAURPIAINEN Carduelis hornemanni
   Urpiaisten joukosta löydettiin myös paljon vaaleita sukulaisia. Yksilömäärät kuu-
kausittain: Jo 3, Ta 19 ja He 13. Eniten 28.1. Jan Sääjärvi 3p (PPE)

TAVIOKUURNA Pinicola enucleator
   Vuoden tauon jälkeen taas sentään kolme havaintoa. 22.12. Hml Aulanko 1ä (ALK)
25.2. Lam Arrakorpi 2p (P.Simonen) ja 30.1. Lam Evo Sudenpesänkangas 4 ä (AL).

PIKKUKÄPYLINTU Loxia curvirostra
   Koko talven pieniä parvia. Suurimmat 10.12. Jan Harviala Halkomäki 26 kiert JMV) ja 30.1. Lam Sudenpesänkangas n. 40 p (AL).

ISOKÄPYLINTU Loxia pytyopsittacus
   14 havaintoa 44 yksilöstä.

NOKKAVARPUNEN Coccothraustes coccothraustes
   Useita havaintoja Turengista: 22.1.,15.2. ja 24.2. Papintie 1 p (AL) sekä 4. ja 10.2.
Heikkiläntie 1 p (AL).

LAPINSIRKKU Calcarius lapponicus
   17.1. Hat Suontaan kartano 1 p keltasirkkuparvessa (AL).

PULMUNEN Plectrophenav nivalisä
   Talven ainokainen havis 17.12. Kal Verhonkulma 5m S (LK)

PAJUSIRKKU Emberiza schoeniclus
   Edellisen talven tapaan muutama havainto 6.12. Kal Äimäjärvi Kutilan silta 1p (MHV), 19.12-2.1. Lam Puhdistamo 1 n-puk p (AL), 21.12. Lop Lopenkylä Pappilanlääni 1 k p (HJ), 6.1. Jan Uhkoila 1 p (AL).