sunnuntai, 07 joulukuu 2014 15:54

PIKKUSIRKKUJA LIIKKEELLÄ

PIKKUSIRKKU

Pikkusirkku pesii Pohjois-Suomen itäosissa Kuusamosta Inarin Lappiin. Sen pesintäalue ulottuu läpi Venäjän taigametsävyöhykkeen aina 0212-Pikkusirkku-6607Tyynellemerelle asti. Suomen pesimäkanta talvehtii kaukana kaakossa Keski- ja Itä-Aasiassa. Syysmuutto tapahtuu syyskuussa mutta joinakin vuosina pikkusirkkuja on jäänyt eteläiseen Suomeen yrittämään talvehtimista. Loka-joulukuussa 2014 pikkusirkkuja on havaittu Suomessa jo 14 eri yksilöä, joista Kanta-Hämeessä kolme. (kuva Pauli Erikson)

 

Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen alueella on nyt havaittu kahdeksan pikkusirkkua. Ensimmäinen havaittiin 22.-23.9.1990 Turengin sokeritehtaan altailla. Myös toinen ja kolmas yksilö havaittiin sokeritehtaan allasalueiden rikkaruohostossa vuosina 1991 ja 1997. Neljäs pikkusirkku saatiin rengastettua Hattulan Anomaassa syyskuussa 2002. Viides pikkusirkku havaittiin Hämeenlinnan Paroisten jv-puhdistamon luona tammikuussa 2005. Loput havainnot ovatkin sitten tältä syksyltä. 7.11.2014 Riihimäen Sammalistonsuolla, 10.-12.11. 2014 Janakkalan Turengin Otilassa ja nyt viimeinen yleisömenestys 1.-5.12.2014 Turengin Kuumolan omakotialueella.

Tätä Kuumolan lintua ollaan käyty bongaamassa satojenkin kilometrien päästä koska se on pikkusirkuksi poikkeuksellisen rohkea ja kesyn oloinen ja antaa kuvata itseään hyvinkin läheltä. Lintu ruokailee pääsääntöisesti alueen hiekkapintaisilla kevytliikenneväylillä nokkien niiden pinnalta mm. koivun siemeniä. Kuumolan pikkusirkun muuttovire on jo ohi joten se saattaa yrittää talvehtimista alueella ja saattaa löytyä myöhemmin talvella omakotitalojen pihapiiristä lintujen ruokintapaikoilta.

Ari Lehtinen